Meillä asuu yksi särki-kala, yksi hillerihiiri ja yksi pupujussikka. Sitten meillä asuu yksi iso prätkähiiri ja semmoinen löysä lahna. Ei paha. Paitsi ehkä tuo löysä lahna, joka toivoisi olevansa ennemminkin sellainen kuuma kisu. On niissä aikamoinen ero, jos vähän tarkemmin aattelee...
Ralliroope heräsi perjantaina silmät punaisina. En ole koskaan nähnyt kenelläkään niin punaisia silmiä. Soitin kerran kunnalliseen terkkulandiaan ja koska sieltä ei heti (yllätys, yllätys) vastattu, rupesin etsimään yksityisen puolen lääkärilistoja. Varasin netissä sen lääkäriajan tarkoituksella virka-ajan ulkopuolelle, jotta prätkis ehtisi kaitsemaan muita perheemme pikkuelikoita, mutta kun pääsin lasten kanssa lääkäritalon parkkipaikalle, kävi ilmi, ettei prätkis ehtisi ajoissa paikalle. Kolmikko kintereilläni laukkasin vastaanotolle ja toivoin, että seurueemme jaksaisi olla ihmisiksi. Niin, ihmisiksi, elikkoparat...
Prätkis ehti paikalle, särki sai diagnoosinsa ja hillerihiiri esitti omat luovat performanssikuvionsa kaikkien iloksi. Hiphei vaan! Oli siinä se hyvä puoli, että jos siellä olikin hieman kipeydestä äreitä muita lapsia, niin äreys ja vastahakoisuudet unohtuivat, kun oli muuta mielenkiintoista ja ällistyttävää nähtävää (se meidän hillerihiiri täydessä vauhdissa). Niin, että eipä kestä, olkaa hyvä vaan.
Pupujussika se meni siinä sivussa. Hyppelihop vaan, hyppeli tasajalkaa leikkihuoneessa ja jutteli "puhelimeen", joka oli todellisuudessa leikkikassakoneen viivakoodilukija. Mutta mitä pienistä. ;)
Olen ollut viime aikoina niin "vahva", että nyt huomaan lössähtäneeni täysin. Kun päivärytmeihin tulee muutoksia ja pitäisi hoidella vaikka just noita lääkärikäyntejä tai vastaavia tuon kolmikon kanssa, niin kyllä se vaatii sellaista erityistä skarppina oloa. Eikä sitä skarppiustakaan koko aikaa jaksa.
Nyt tämä lahnis ottaa omaa aikaa ja lähtee kaverin luokse kutsuille.
Virkeää tulevaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti