Osa eilisistä huolenaiheista on jo järjestynyt ja kadoksissa ollut omaisuus on löytänyt takaisin omistajalleen. Osa asioista taas odottaa käsittelyään ja olen jo hieman päässyt purkamaan niitä sydämeltäni.
Tänään olemme "majailleet" ja käyneet perhekahvilassa. Noista Askosta ostetuista nojatuoleista saa tosi helposti viriteltyä kivat majat pelkän viltin avulla. Ja toisaalta, niistä saa myös lapsille pienellä voimankoitoksella salaperäisen tunnelin, kun kääntää nojatuolin ylösalaisin. Nuo nojatuolit painavat siis jonkun verran, mutta kyllä nyt yksi vahva äiti-ihminen sellaisen jaksaa yksinkin kääntää. ;)
Perhekahvilassa yksi äideistä keskusteli hetken kaverinsa kanssa puhelimessa. En kiinnittänyt sen enempää asiaan huomiota, mutta puhelun jälkeen tämä äiti kertoi kaverillaan olevan pienet kaksoset ja ilmeisesti siellä oli ollut tänään hieman rytmit jäljessä normaalista. Perhekahvilassa ollut äiti totesikin naureskellen, ettei voi käsittää millaista elämä kaksosten kanssa voi olla, kun on vain tämä yksi tässä. Niinpä.
Olisin voinut pitää luennon. Olisin voinut kertoa juurta jaksain rytmeistä, liukuhihnameiningistä, riittämättömyyden tunteesta ja siitä, kun jo aamulla herätessään tietää, etteivät kädet (ja jalat) ja sylipaikat tule riittämään. Ja kun haluaisi lähteä tapaamaan muita vanhempia jonnekin "kahvilaan", mutta on ensin laskettava realistisesti omat voimavaransa, jaksaako rystätä itsensä ja lapsensa matkaan, vai pääsisikö helpommalla olemalla vain kotona neljän seinän sisällä.
Olisin tietysti voinut myös luennoida siitä, kuinka ihanaa on huomata omien pienten lastensa erityinen yhteys. Kuinka kaksoset saavat toisiltaan niin paljon (muutakin kuin puremia lapaluiden väliin). Ja kuinka väsymyksen ja kaaoksen keskellä ei kuitenkaan haluaisi mistään hinnasta luopua kummastakaan lapsestaan.
Se on siis joskus käynyt kuitenkin mielessä. Ajatella!?!
Mutta en pitänyt luentoa, en edes pukahtanut tai haukkonut henkeäni kuin sanoakseni jotain tuolle perhekahvilan äidille. En osannut muuta kuin tuijottaa.
Melkein sanoin, että mulla on muutes kuusivuotiaat kaksospojat. Melkein. Mutta siitä puuttuukin puolet, eikä melkeestä siis pidetä.
Terkut Tuppisuulta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti