Pikapyrähdys täällä.
Meidän vanhempien karkureissu sai hieman ikävän käänteen, kun puhelin soi iltasella ja isovanhemmat kertoivat jotain sattuneen. Minä istuin ystävien saunaterassilla pelkkä pyyhe ympärilläni ja olin ihan kauhusta jäykkänä. Issukka puhui puhelimessa pitkään ja ainoa asia mitä hän sen puhelun aikana paljasti, oli, että toinen pojista oli kaatunut pyörällä.
Ei muuta.
Voitte kuvitella, miltä minusta tuntui. Miljoona ajatusta sekunnissa ja päällimmäisenä tahto mennä lapsen luo. Ja itsesyytökset siinä jossain edellisten välissä. Tietysti.
Puhelun jälkeen selvisi, että Ralliroope oli "liukastunut" hiekkaisella asfaltilla ja satuttanut kätensä. Poika oli viety päivystykseen ja sillä hetkellä hän odotti röntgeniin menoa.
Kiitos suojelusenkeleille!
Ei päävammaa, ei lähikontaktia auton kanssa eikä mitään sen suurempaakaan. Jos olisin kuullut puolenkaan sanan verran aivovammoista, olisin lähtenyt kotiin samantien.
Pelkässä pyyhkeessä.
No, nyt moni muukin kiittelee enkeleitä? ;)
Murtuma on onneksi siisti ja kipsi kädessä ehkä vain kolme viikkoa. Ranteen alaosasta kainaloon, muttei sentään pidemmälle... ;)
Tähän saumaan tuli myös se töihinlähtöni, joten arvata saattaa, että pää on pyörällä. Vilaisu kelloon ja iltapesuille, nyt heti!
Voikaa hyvin!
3 kommenttia:
Pikaista paranemista rallikuskinalulle! Veljelläni oli pienenä ainakin kahdesti kipsi ja hoitotyötä harjoittelin useamman kuin yhden "ei kerrota äidille mitä tein" naarmujen paikkauksessa. Pojat on poikia.
Meillä kuopus koetti eilen pituushyppyä vanhempien sängyssä. Lopputulos nenälleen lattialle ja huulesta verta ja sanat "olisi pitänyt totella äitiä".
Voi sentään, onneksi ei käynyt pahemmin! Muistelen, että olit aiemmin vähän varpaillasi lasten jättämisestä isovanhemmille. Ehkä tämä motivoi heitäkin tasaiseen arjen hallintaan lasten kanssa, sillä oikeasti voi sattua, vaikka vahingoille ei mitään voikaan. Pienet säikähdykset ovat hyvästä ;) Pikaista paranemista pienelle kipsimiehelle ja sulle iloa töihin kaikesta huolimatta!
Jepulis, tämä kaatuminen olisi voinut tapahtua myös meidän vanhempien läsnäollessa. Se taisi olla vain ajan kysymys, koska ajopeli lähtee käsistä ja pöpelikkö raikaa...
Onneksi, Assari, teidän pituushyppääjällä säilyivät hampaat suussa. ;) Ja hyvä, jos kävi mielessä, että äitiäkin olisi hyvä välillä totella. :D
Fredrika, vahingoille ei aina tosiaan voi mitään. Ei ilmeisesti nytkään. Minun "kärppänä"-tyylini ei olisi varmaan voinut pelastaa tilannetta yhtään sen paremmin.
Lähetä kommentti