Äiti osaa olla joskus tosi kannustava.
Kuten tänään, kun pikkupimu halusi laittaa kiiltävän, paljetein koristellun juhlamekon päälle ja tanssia olohuoneen matolla Hevisauruksen tahtiin.
Siis ehtaa kersaheviä.
Siinä tanssin pyörteissä, heilumisen ja keinahtelun lomassa, tanssijatar tokaisi yhtäkkiä:
- Kohta tulee, äiti, pieru.
Aha. Anna tulla vaan, kannusti äiti lempeästi. Parempi päästellä höyryjä nyt, eikä hetikohta ruokapöydässä.
Keinahtelut, hyppimiset ja nyrkkien heiluttelut jatkuivat ja vasta jonkin tovin päästä äidille selvisi, etteivät tytärtä vaivanneet ilmavaivat, vaan levyn paras ja odotetuin kipale loppui sanoihin "haisee" ja "pesemätön potta".
Ja sitten narahti.
(Siellä levyllä.)
Arvata saattaa, että kaikki paikallaolevat hevarit hekottivat niin, että vedet kihosivat silmiin ja joltain meinasi päästä... hmmm... paukku.
Pieruhuumori vaan puree joskus niin sopivasta kohtaa.
2 kommenttia:
Tämä on se huumorinlaji, jonka taitajia etenkin poikalapset näyttäisivät olevan. Muistan omat kouluaikani ja luokan pojat. Ei taida mikään muuttua auringon alla.
Niinhän se on. :) Meilläpäin kainalopierut ovat olleet niin POP, että niitä on (yritetty) tehdä koulussa oppitunneilla, välitunneilla senkin edestä, jalkapallotreeneissä jototustilanteissa ja kotona tietysti ihan koko ajan.
Viimeksi eilen illalla saunassa.
Meidän perhe kuuluu ilmeisesti Pieruhuumorin Ystävät ry:n...
Ja sen lisäksi pojat on poikii ja ne opettaa tapansa aika kiitettävästi pikkusiskolleenkin.
Haliterkut sinne!
Lähetä kommentti