Saimme ystäviltä kimpun keväisiä tulppaaneja. Tuli mieleen ne ajat, kun olin vielä kotona ja piristin alkukevättä tämän tästä tulppaanikimpuilla. Jätin namipussin (yleensä) ostamatta ja tuhlasin vähäiset rahani kukkiin.
Tänä keväänä olen ostellut lähinnä karkkipusseja ja jättänyt tulppaanit kauppaan.
Tohotan töistä tullessani nopeasti kaupan kautta kotiin ajattelematta yhtään sen enempää kodin viihtyisyyttä. "Leipää, maitoo, jauhelihaa... Ja se namipussi työn raskaan raatajalle..." Siinäpä ne tärkeimmät. Kauppaan mennessäni minulla on jo aivot narikassa ja ajatus harhateillä. Jos ei ole valmista, tarkoin harkittua, ostoslistaa mukana, niin suunnistan pelkästään vatsanmurinan viitoittamaa tietä.
Ei hyvä.
Jos ennen ostin fiilispohjalta kukkakimpun ja lankakerän, nyt seilaan edestakaisin namihyllyn edessä. Myönnän siis olevani jonkintasoinen tunnesyöppö, sillä työpäivän jälkeen ruokakaupassa joko palkitsen itseni tai lohdutan itseäni ostamalla illaksi pussillisen epäterveellisyyttä.
Syy siihen, miksi ajauduin tänään kirjoittamaan taas kiireestä, on se, etten tykkää siitä yhtään. Sitä vastaan pitää mielestäni taistella. Useimpia asioita voi tehdä kiirehtimättäkin. Nautiskellen. Vaikka joskus joutuukin hoputtamaan kouluunlähtijöitä pukemisessa ja pienimpää päivähoitoon lähdössä.
Miten hidastaa tahtia keskellä lapsiperheen arkea?
Tänään olen sairaan lapsen ja siskonsa kanssa kotona, vaikka työmaalla olisi ollut myös paljon tärkeitä asioita hoidettavana. Olisin halunnut mennä töihin, mutta toisaalta olen ylen tyytyväinen siihen, että minulla on mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan toipilasta. Syyllisyyden kera, tosin. (Siellä työpaikalla tarvittaisiin jokaista työntekijää.)
Tässä tapauksessa sen syyllisyyden rakennan yksin minä itse. Tiedän. Ja syyllisyyden tunnetta vastaan ajattelin taistella olemalla tehokas ja aikaansaapa kotona, jopa kiireinen...
Tässä kohtaa tajuan kyllä, että nyt pitää jarrutella, jos aion olla kiirehtimättä. Kun annan hetken aikaa mietiskelylle, huomaan, että osaan elää tämän päivän ilman syyllisyyttä poissaolostani työpaikalla ja ilman liiallista tehokkuutta. Silloin pystyn tekemään parhaiten myös sitä, miksi alunperin jäin tänään kotiin.
Hoitamaan sairasta lastani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti