Verta hangessa

Sähäkän työpäivän jälkeen ajoin häntä heiluen hakemaan tytärtä päiväkodista. Matkalla pilvet alkoivat rakoilla ja päästyäni hoitopaikan parkkipaikalle aurinko paistoi jo tosi nätisti.

Ja minua oli vastassa aurinkoinen tyttö.

Koska juttutuokio hoitotädin kanssa hieman venyi, päätin hurauttaa kaarallani suoraa tietä kotiin, ilman mutkaa kierrätyspisteelle. Pojat jo varmaan odottelisivat kotona. Kylläpä olikin ihana ilma!

Kun lähestyin kotipihaa, näin Ralliroopen seisomassa pihalla ilman ulkovaatteita. Mitähän nyt on tapahtunut? Kun ajoin lähemmäs, näin, että hän piti kasvojensa edessä suurta veristä paperimyttyä... Ja kun karautin viimeiset metrit pihaan kuin ohjus, näin, kuinka paperimytyn alta paljastui pelkkää verta. Kasvot olivat yltäpäältä veressä!

Auta armias!

Jätin auton keskelle pihaa (sentään sammutin sen). Kiirehdin avaamaan takapenkkiläisen turvavyön ja ryntäsin "Mitä Täällä On Tapahtunut?!?!"-huutoa toistellen pojan luokse.

Niin, eihän tuo pystynyt oikein vastaamaan, kun nenästä pulppusi verta jokaisen sydämenlyönnin tahtiin. Kävi ilmi, "ettei Kaaharikalle tahallaan satuttanut" ja että pihalla oli seisty jo jokunen tovi.

Siltä se punainen lumihankikin näytti.

Aloitin tulikomennot nyrkkisankarille ja pikkusiskolle: ensimmäinen haki tyhjän muovipussin ja toppatakin loukkaantuneelle, toinen otti lapion ja mätti sinne lunta. Käskynjakoa noudatettiin kyllä, näin jälkeenpäin ajateltunakin, erittäin kiitettävästi, mutta ilmeisesti en jättänyt paljoakaan varaa ryttyilylle. Susiemo tässä, hei vaan...

Myöhemmin illalla sanoin Issukalle olevani paukun tarpeessa. Mutta jos menisin pullolle jokaisen poikien toilailun jälkeen, olisin hiprakassa varmaan joka päivä. Joten antaa olla nytkin vaan pelkällä ajatuksen tasolla se paukku.

Nukahdan kohta varmaan tähän takkatulen äärelle.

Ps. Katja, tervetuloa lukijaksi radalle!