keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

The Öttiäinen



Mainitsin joskus neulovani jämälangoista Öttiäisiä töihin. Ne voivat olla korvien pituudesta ja "asusta" riippuen joko pöllöjä, etanoita, jäniksiä tahi jonkin sortin ötököitä. Mielikuvitus on rajana. :)

Öttiäinen on helppo ja nopea tehdä. Vähän sellainen "sinne päin"-käsityö, joka on armollinen aloittelevallekin neulojalle. Öttiäisen "paidan" voi tehdä millaiseksi vain, esimerkiksi palmikoksikin, mutta itse olen leikitellyt lähinnä vain erivärisillä langoilla tai satunnaisella nurjalla kerroksella. Monivärilangalla syntyy myös hauskannäköistä jälkeä...

Nyt, kun joudun lepuuttamaan polviani edelleen kotona (ja kirjastonkirjatkin on jo luettu), neulominen alkanee houkutella taas pienen tauon jälkeen. Niinpä näitä syntyy seuraavien päivien aikana ehkä muutama. Varsinkin, kun kotonakin nuo lapset ovat ihan innoissaan noista pehmoista.

Ovat tilanneet jo omansa. :)

2 kommenttia:

assari kirjoitti...

Öttiäinen on ihana =)

Nyt olisi se kalaohje allekirjoittaneen blogissa... Ollos hyvä.

Ylva kirjoitti...

Kiitos Assari!

Meinasin tänään tarttua lohta pyrstöstä, mutta koska meillä on viikonlopun menyy jo kirjoitettu, tartun sitten seuraavalla kauppareissulla.

Onko sinulla antaa vinkkejä muiden kalojen valmistukseen?