...heitä hellikäämme!
Ensimmäinen köhii, toinen on veto pois ja kolmas kuumeilee. Onhan se tietysti helpottavaa, että kaikki ovat ns. sisäkamaa, eli kukaan ei hypi seinille sisälläolosta (paitsi mamma ehkä vähän). Se, että yksi sairastaisi ja kahden olisi tarpeen päästellä tallikaasuja ulkona, olisi aika kinkkistä. Pari vuotta sitten, kun pojat sairastivat vesirokon peräkkäin, piti tietysti ensin olla sisällä, kun ensimmäinen kaahareista oli poissa pelistä. Ja kun sitten olisi voinut varovasti ulkoilla, niin johan sairastui toinenkin pojista. Ja sehän tiesi lisää neljän seinän sisällä luovimista...
Pienimmän masu ei suostu vastaanottamaan ruokaa kuin ihan pieniä määriä. Ja kun laatta lentää yhdeltä, niin kaksi muuta isompaa alkavat kakoa ruokapöydässä saman tein. Se on vähän samanlainen ilmiö kuin haukotuksen leviäminen. Tässä yökötyksen leviämisessä on suotuisaa olla pieni ruokapöytä, niin ehtii ohjata jälkeläisiään puklaamaan vaikka siihen lautaselle, joka lähimpänä astiana sattuu olemaan.
Ja sitten ei ruoka enää maistukaan, edes äidille.
***
Tänään olisi jumppapäivä, mutta katsotaan nyt, miten tässä ämmän käy (ja ämmän naapurikaverin). Meillä oli suunnitelma, jonka mukaan olisin körötellyt muksut takapenkillä ja ystävä vierellä kuntokeskuksen parkkipaikalle ja isukki olisi tullut viereisestä rakennuksesta ja ottanut lauman haltuunsa. Olisimme vaihtaneet autoja ja auton avaimia (ihan hyvä olisi muistaa sekin) ja jumpan jälkeen olisin körötellyt takaisin kotiin isukin autolla, edelleen ystävä vierellä. Hyvä plaani, joskaan ei toimiva. Sairaita lapsia ei kuskata mihinkään, eikä isukki voi lähteä aikaisemmin töistä. Tuloksena se, että jumppa jää väliin. No, toivottavasti naapuriystävä lähtee kanssani lenkille.
Mistä tulikin mieleeni, että toinen naapuri pyysi minua ulkoiluttamaan lenkkisauvoja kanssaan lauantai-iltana. Joo, kyllähän se sopi, ilman muuta. Ja kun lenkin päälle tarjottiin vielä lenkkisaunaa, niin tämä mami oli kyllä aika onnessaan. Lasten jo nukkuessa hilppasin naapurin pihalle, odottelin hetken, juttelimme vähän aikaa ja lähdimme tamppaamaan... No, kaksi askelta ehdin ottaa ja suunnilleen kerran kauhoa sauvoillani, kun huomasin sauvojen piikeistä puuttuvan ne pehmentävät tassut. No just joo ja heh heh! Siinäpä sitten vitsailemaan, että milloinkahan viimeksi olen mahtanut sauvalenkkeillä, kun tassut ovat tipotiessään... Ehkä vuonna 2007, tai jotain.
Niin että jo se oli aikakin ulkoiluttaa noita sauvoja.
Sain naapurilta lainaan ylimääräiset tassut, joista toisen kadotin 30 metrin päässä pihasta. Ei mennyt kyllä ihan putkeen...
Erittäin energistä ja tervettä viikkoa teille kaikille!
2 kommenttia:
Toivottavasti sairastus jää taka-alalle ja poistuu hiljaa vasemmalle?
Sauvojen kanssa kävely on tullut miullekin niin rakkahaksi etten meinaa osata enää kävellä ilman niitä. =)
Kiitos, Una! Tänään on jo parempi päivä, joten toivoa sopii, että pian alkaisi pieni väki olla kunnossa.
Olen sauvonut joskus ihan urakalla, mutta jotenkin se jäi viime raskauden aikana ja nyt vasta heräsin taas... Ja ne tassut, ne tassut... Missähän lie? No, kohtahan se on lumi maassa, niin ei niitä edes tarvi. ;0)
Lähetä kommentti