Jaahas, ralliradan varikolla kierrokset lyövät huttaa, kun aamulla on rällätty verenpaineet hurjissa lukemissa sisällä ja ulkona. Aamen. On hihkuttu ja pyöritty, pompittu ja rää'ytty. Ja pöly, hiekka sekä nurmikko ovat lentäneet kaaressa milloin mihinkin suuntaan. On pyöritty päällään vaatekasan ympärillä ja lennätetty pikkuleidiä huoneesta ulos. Ja mitähän vielä? Tässä hengästyy silkasta ajattelemisesta.
On varikolla pusiteltu ja paijailtukin. Hulluteltu ja vitsailtu. Sentään.
Ihan normiaamu siis.
Ei sen kummempaa, mutta silti tuntuu siltä, että mamin pitäisi päästä lataamoon. Tai korjaamolle. Olo on kuin vanhalla -jo paremmat päivät nähneellä- ajoneuvolla, jota uhkaa hinauskyyti romuttamolle. Ruostetta siellä täällä, ovensaranat vänksällään, tuulilasissa halkeamia. Lommoja kyljissä ja varsinkin sielussa, vanteet länksällään. Ja vaikka sen kiikuttaisi mihin tahansa "lataamoon" vuorokaudeksi tahi kahdeksi, niin ei siitä entistä tule. Ei lähimaillekaan. Noo, eipä tässä ihmeitä odotetakaan, mutta jotain tarttis kuitenkin tehdä.
Ja kaiken kukkuraksi kaaran etu- ja takapenkit ovat pullollaan sammakoita, joita raollaan olevasta sivuikkunasta (joka ei pysy kiinni ilman, että joku sitä kiinni pitelee) pullahtaa ihmisten ilmoille tämän tästä. Pahiten nuo hyppivät lasten silmille ja korville, joten tässä on pakko hakea jonkinsorttista taikateippiä ja liimata sammakonmentävät aukot umpeen. Ipanoille kun ei voi laukoa ihan mitä vaan siksi, että äitiä vähän väsyttää tai ketuttaa.
Tilaan mieheltä katsastusajan ja pikkukaaharit saavat parkkeerata itsensä turvallisesti kaitsijoiden syliin, kainaloon tai muuten vain lähietäisyydelle. Piste. Mitta on täynnä ja tyhjät puheet saavat riittää. Palaan varikolle sitten, kun olemme saaneet miehen kanssa toteutettua sen muutaman tunnin kahdenolon jossain elokuvateatterin ja ravintolan välillä, josta olemme puhuneet siis jo kohta kaksi vuotta...
Nimim. MUZ-1
1 kommentti:
Varikolla aina sattuu ja tapahtuu. =)
Lähetä kommentti