Tekisi mieli ostaa kotiin muutama viherkasvi antamaan kodikkuutta ja väriäkin. Meidän ainoa kasvimme sisätiloissa on (terävä) anopinkieli, joka voittaa sitkeydessään monta edesmennyttä lajitoveriaan. Kasvit kun hävisivät yksi toisensa jälkeen kaksosten syntymän jälkeen, kuten olen joskus (toistuvasti) kertonutkin. Näivettyivät ensin hoitamattomuuttaan ja hävisivät sitten.
Pihalle ja puutarhaan en suunnittele täksi kesäksi mitään suurempaa, sillä viimekesäisen istutusalueen luominen oli vähintäänkin melkoinen työsarka, vaikkei noin fyysisesti suuri ollutkaan. Nyt vähän jännittää, miltä kyseinen istutusalue näyttää tulevana kesänä... Toivottavasti hikoileminen istutusmonttujen pohjalla kannatti!
Huomaatteko, miten odotan jo kevättä ja kesää? :D
Mutta vaikka odotankin jo vihreää, vehreää ja lämmintä kesää, nautin kyllä viimeiseen asti myös hiihtämisestä rauhalliseen tahtiin. Siis suunnilleen kävelyvauhtia... Viikonloppuna kävin ensimmäisen kerran tänä talvena ladulla ilman lapsia ja olihan se mukavaa lipsuvista suksista huolimatta. Nauroimme naapurinrouvan kanssa vuoronperään, kun meno oli niin... miten sen nyt sanoisin... koomista. Toisella tökki ja toisella lipsui.
Viime päivinä iloa on tuottanut myös tieto siitä, että vuoden jonotuksen jälkeen yksi lapsistamme pääsee toimintaterapiaan. Se olis niinku hehkutuksen paikka!
Nyt hehkutan itseni sohvalle lakupussin äärelle...
Valoa ja hyviä hetkiä päiviinne!
6 kommenttia:
Helou!
Voi, niin käy meilläkin kaikille kasveille. Olisikohan se joku kaksosperheiden tauti? ;) Ei vaan, mulla kuoli kaikki kasvit jo ennen kaksosiakin..
Mä odotan kans kyllä ihan täysillä jo kevättä ja kesää..
Onnittelut toimintaterapiapaikasta!! :) Ja mukavaa viikkoa!!
Jee hieno juttu! Se hehkutusasia siis. Mahtavaa, toimintaterapia on hyvä juttu.
Vuoden jälkeen kannattaa jo hehkuttaakin. Onnea!
Juu, Kati, kyseessä saattaa olla joku kaksosperheiden tauti. ;DD Minustakin tuntuu ihan siltä. Palautuminen tuosta "taudista" on näemmä vaan kestänyt melkoisen tovin, hih.
Kiitos, Fredrika! Minustakin tuo terapia tuntuu hyvältä jutulta, vaikkei se ole vielä alkanutkaan. Toimintaterapeutin puhelun jälkeen leijuin kyllä varmaan kymmenen senttiä maanpinnan yllä... ;)
Kiitos Juhannusruusu! Nyt tosiaan hehkutetaan... :)
Oi, meillä on sama kaipuu! Itse nakkasin hyvin paljon sipuleita maahan viime yksynä. Nyt sitten odotan montako sipulia on myyrä syönyt ja saanko sellaisen väriloiston kuin haaveilin. =)
Onnittelut!
Kiitos Assari! Siinäpä tosiaan lisäjännitystä kevääseen, kun odottelee sipulikukkien nousua.
Lähetä kommentti