Miinus ykkösen käyrillä

Istumme lääkärin vastaaotolla, minä ja poikani. On aika selvitää mm. se, miksi poika on kuin kuivan kesän orava, vaikka syö kuin... härkä. Ja vihdoinkin saataisiin vastaus kysymykseen, kannattaako pienestä päästä olla huolissaan.

Lääkäri on perusteellinen, kuten aina. Tutkii, kuuntelee ja kaivaa. Poika on kuin seipään niellyt, eikä kukaan uskoisi häntä hepuksi, joka kotona sekä NÄKYY että KUULUU kauas.

Lääkäri kysyy, onko suvussa pieniä päitä. Niin. Enpä osaa sanoa. Ja koska en tiedä, nappaa herra tohtori pöydältä mittanauhan ja mittaa pääni.

"Hmmm, se on semmoinen parikymppisen pää," toteaa hän tutkittuaan papereita käsissään. "Niin, että miinus ykkösen käyrillä mennään."

***

Tästäpä voisi häthätää vetää useitakin johtopäätöksiä, mutta ensimmäisenä tulee siinä tuolilla mieleen, että auts, sittenhän kaikki pojan lieveilmiöt ovatkin minun syytäni. Niin, ehkäpä olenkin ollut ihan samanlainen tohottaja, höpöttäjä ja velmuilija, kuin poikanikin. Vaan hyvinhän olen pärjännyt. Olen pysynyt hengissä tärpätin juomisesta huolimatta ja opiskellut itselleni ammatin yliopistossa, mitä opinto-ohjaajani yläasteella suuresti epäili. Kaikki eivät uskoneet minuun ja selviytymiseeni.

Minun poikaani kohdistuvat epäilykset alkoivat heti vauvan synnyttyä. En uskonut vauvojeni elävän kauaa, sillä olin niin hädissäni, peloissani ja tietämätön. Nyt sen tajuan. Lapsillani ei ole ollut hätää, ei silloin eikä nyt.

Minun poikani pärjää kyllä. Hänen päänsä kasvaa omilla käyrillään, aivan kuten minunkin. Hän sählää ja tohottaa paljon, mutta niin kauan kuin hän ei satuta itseään ja muita, voin antaa hänelle kehuja (haukkumisen sijaan) upeista oivalluksista ja ketteristä liikkeistä. Hän on taitava monessa asiassa ja olen oikeasti ylpeä hänestä.

Kaiken tuon ehdin ajattelemaan siinä tohtorin vastaanoton tuolilla, muutamissa sekunneissa. Pienen pääni sisällä.

Kesäillan valssin soidessa

Äiti hämmentää iltapuuroa hellan äärellä isin löhöillessä laiskana jossain sohvatyynyjen välissä. Telkkari on päällä ja Kesäillan valssi soi avoimessa keittiö-olohuoneessa.

Ä: Laitatko, hei, kovemmalle?
I: Hmmm.

Ä: Ai että, koskahan me on viimeksi tanssittu?
I: ---

Ä: Hei, tuutsie hakee minuu tanssimaa?
I: ???
Ä: Nii, nyt heti. Tuu, niin tanssitaan tossa lattialla!
I: Yhym...Hmmm...

Äiti hämmentää puuroa ja sanoo sitten supattaen esikoiselleen, joka seisoskelee keittiönpöydän luona:

Ä: Heiii, mees sanoo tolle isukille, että tulee hakemaan mua tanssimaan.
P: ???
Ä: Nii-i. Mee sanoo sille, että tulee hakemaan äitii tanssimaan NYT. Kyl se tietää, ku sanot vaa.

P: Emmie nyt kerkee, kun mun pitää liimata tää.

Ja vasta nyt äiti näkee, että poikansa on pursottanut liimapullosta liimaa tehtävävihkon aukeamalle. No, ei siinä mitään, sokkelotehtävä tuli ratkaistua ihan oikein (huolimatta siitä, että se tehtiin kynän sijaan liimalla). Ja taas yksi liimapullo on tyhjä...

Ja äiti jäi jälleen ilman tanssin pyörteitä. :/
Pahus.

Aurinkoisia päiviä!

Vietimme juhannusta kotosalla. Kun kuulimme, että lähirannan kokko sytytetään vasta klo 20, päätimme jäädä kotiin ja sytyttää korkeintaan tulet takkaan, jos ihan pakko olisi tulta saada. Naapuriperhe tuosta muutaman talon takaa tuli grilleinneen meille (Ralliroopen kanssa olemme ottaneet osaa kaasugrillin arvontaan, joten oletan vahvasti, että isompi käristin tulee meille sitten joskus loppukesästä) ja katoimme grilliherkut terassille. Haimme lisäksi varastosta vanhan keittiönpöytämme ja saimme aikaiseksi oikein tilavan, ison pitopöydän.

Niinpä pihalta saattoi kohta löytää kuusi paria lasten sukkia ja sandaaleita, sikin sokin pitkin permantoa, ja neljän aikuisen puheensorina kuului pöytien ääreltä.

Lapset valvoivat myöhään ja kävi jopa mielessä, että olisihan tuota voinut rantaankin mennä, mutta koska mukavaa oli omallakin pihalla, emme kiirehtineet minnekään.

Huomenna jatkuu työntäyteinen arki ja lapset kyselevät varmasti vähän väliä, koska isi tulee töistä. Ja koska isin loma alkaa (tietääköhän tuo itsekään tarkkaan?).

Sitä odotellessa...

Aurinkoisia päiviä!

Aakkoset näin opitaan - ja vähän jotain minustakin

Koska minulla on näemmä valkoisen paperin (ja tässä tapauksessa valkoisen ruudun) syndrooma, enkä saa kirjoitettua kymmentä sanaa enempää deletoimatta niitä, laitan likoon minun aakkoseni.

A
Aikaiset aamut. Meillä heräillään melkein poikkeuksetta ennen seitsemää ja joskus jo paljon aiemminkin. Eilen aamuna istuimme miehen kanssa aamupalapöydässä ja tuijottelimme toisiamme puurolautasten yli. Me kaksi vain. Outoa. Saimme parikymmentä aamuminuuttia ennen lasten heräilyjä.

B
Burana. Yritän vältellä särkylääkkeitä viimeiseen asti.

C
Cars-elokuva on poikien lemppari. DVD jumittaa, mutta ei haittaa.

D
Donkkikonkki. On sellainen peli, jota pojat saavat välillä pelata isukin seurassa. Äidin seurassa ei pelata (koska äiti ei tajua peleistä mitään).

E
Essu. En käytä, mutta minun pitäisi ehdottomasti käyttää!

F
Fiskarssin sakset. Käytössä varmaan joka päivä.

G
Grilliharja. Ihan ehdoton teräsharja grilliritilän putsaamiseen. Sain sellaisen pikkujoululahjaksi joskus vuosia sitten ja ensin ajattelin, että mitähän mä sillä...? Nyt on tosi tarpeellinen. :D

H
Hellyys. Ilman sitä ihminen on vajaa.

I
Ilo. On parasta silloin, kun se tulee sydämestä ja masunpohjalta.

J
Jumala.

K
Kellari. Kerran talvella olin kaverini kanssa menossa pyöräkellariin kerrostalossamme, kun kuulimme ihan älytöntä kohinaa kellaritiloista (pyöräkellarin vieressä). Arvasimme vesiputken haljenneen, muttemme uskaltaneet avata ovea hyökyaallon pelossa. Onneksi siihen aikaan oli vielä talonmies, jonka pakeille juoksimme. :)

L
Leikki. On lapsen työ ja aikuiselle toisinaan työlästä.

M
Mikki Hiiri. Minillä on yhdet poikien vanhat pikkuhousut, joissa on Mikki Hiiren kuva. Mini tykkää niistä aivan mahdottomasti ja runoileekin välillä: "Miiska, Muuska, Mikkihiirrri pikkarrrit...!"

N
Nuotio. Tuonne takapihalle olisi kiva saada joskus nuotiopaikka. Savu tuoksuu hyvälle.

O
Onni. Tulee eläen.

P
Pinna. Minulla on tai oli (ihan miten vaan) pitkä pinna... kunnes minusta tuli äiti. Toivottavasti voin joskus sanoa, että se on kasvanut.

Q
Queen. Kyllä, katsoin tulevan kuningattaren ja sammakkoprinssin häitä kyyneleet silmissä.

R
Rakkaus. Uskon sen olevan todellista.

S
Sankari. Sankari on ihminen, joka kohdattuaan mullistaviakin vastoinkäymisiä elämässään pystyy olemaan vielä tasapainossa itsensä kanssa. Selitinkö sekavasti?

T
Tie. Vie yleensä perille asti, mutta joskus pitää vähän rämpiä. Elävässä elämässä, ja muutenkin.

U
Unohtaminen. Niin tuttua juttua.

V
Viikset. Maitoviiksiä ei Kaaharikalle vähään aikaan saa, kun pidämme ukkoa maitodieetillä. Issukka löysi jostain tiedon, että maitoallergialla (tarkemmin sanottuna maitoallergikon maidonjuomisella) ja ylivilkkaudella olisi jotain yhteistä, mutta onko kyseesä fakta vai fiktio? Maitoallergia todennettiin verikokeella, eli maitodieetti ei ole tuskastuneiden vanhempien keksintö lieventää ylivilkkautta, vaan saada pojan kroppa kuntoon.

X
Xylitol-pastillit. Joka ruokailun jälkeen nassuun. Purkat ovat jääneet vähemmälle, sillä niistä kertyy melkoinen kasa jätettä vuodessa. Jos ihan tarkkoja ollaan. ;)

Y
Yksin vai yhdessä? Tykkään liikkua ja tehdä asioita yhdessä muiden kanssa. Siksi joukkuepelit ovat olleet mun juttu. Joskus tekee hyvää olla ihan yksinkin.

Z
ZZZZZZ. Nukkuminen on aliarvostettua nykypäivänä. Pitäisi olla tehokas ja aikaansaava oman terveydenkin uhalla... Vaan nyt katson peiliin ja käyn illalla nukkumaan ajoissa... ;)

Å
Åbo. Olen kerran käynyt ja kulkenut partiokaupassa koirankakat jalkapohjassa. Ihmettelin vaan, kun haju seurasi joka paikkaan...

Ä
Äiti.

Ö
Ötökkä. Öttiäinen puraisi eilen Kaaharikallea silmäluomesta ja arvata saattaa, että luomi on nyt melkoisen turvonnut. Suomen ihana kesä...

Nyt antamaan välipalaa lapsille.

Poliisina paratiisissa

Auton takapenkiltä kuultua:

- Äiti, sit ku meil on synttärit, niin me tehää semmonen paratiisi.
- Ai mikä, mie en nyt oikee kuullu?
- No, me tehää semmon paratiisi meijän pyörätielle. Mennää siel kaikki.
- Aha.

Tarkoittivat paraatia. Semmonen kulkue koheltaa siis syyskuussa meidän pyörätiellä. Avoimeksi jäi vielä, tarvitaanko paratiisiin liikennepoliisia, vai löytyykö sellainen omasta takaa... Ilmeisesti kyllä löytyy, sillä Ralliroope ilmoitti tänään tulevansa isona poliisiksi, ja kuusivuotiashan on jo iso. Vai?

Tällä hetkellä käyn taistoa siitä, kumpi voittaa, sohva vai pyörätie (ja lenkkikengät). Tilanne on tasan 1-1. Kertonen huomenna, lähdinkö kävelylenkille vai lösähdinkö sohvalle...

Edit. Kävin kävelylenkillä ja hyvä niin. Tänään torstaina pääsin käymään verenluovutuksessa, joten sohva saakin kutsua. ;)

Pimeetä hommaa - lapset yötyössä

Täällä taas. Olin juuri kirjoittanut, että koska täällä on niin rauhallista, päätin kipaista koneelle, kun pojat rälläsivät paikalle ja kohta voi tapahtua melkein mitä vain. Minikin rakentelee legoilla sellaisessa asennossa, että epäilen olevan kohta housuissa jotakin ylimääräistä.

No, otetaan se riski.

Illalla nuo hurumurmelit ukot kuuluivat sopivan keskinäisestä aamuherätyksestä. Toinen menisi herättämään toisen aamulla ja leikit jatkuisivat siitä, mihin ne olivat juuri hetki sitten jääneet. Ominaiseen tapaani puutuin puheenaiheeseen ja kielsin poikia herättämästä toisiaan. Lapsilla on oikeus lepoon ja riittävään uneen, perustelin.

Äideistä ei nyt niin väliä?

Yöllä heräsin supatteluun. Pimeässä, tukka pystyssä ja silmät puolitangossa, yritin löytää supinan lähteen. Löysin Ralliroopen Kaaharikallen huoneesta ja Kaaharikallen vessasta. Olivat pitäneet kiinni sopimuksestaan ja herättäneet toisensa (kumpi kumman, se jäi epäselväksi) ja aikoivat aloittaa kivat leikkinsä.

Juoksutin vastahakoiset pojat sänkyihinsä ja laahustin itsekin peiton alle. Huokaisin ja katsoin kelloa: 02.09.

Siltä seisomalta (siis siellä peiton alla sykkyrämykkyräkylkiasennossa) päätin, että pojille käydään ostamassa kellot ja opettelemme, milloin tiuku näyttää seitsemää. Sen jälkeen saa herättää kanssasisaruksensa. Äitiä ei.

Paitsi hätätilanteessa.

Seuraavat kaksi viikkoa keskustelemmekin sitten aiheesta "mitä tarkoittaa hätätilanne".

Ps. Yllätin Minin äsken melkein pökäle pöksyssä ja kirjaimellisesti kiikutin tytön pöntölle. Pikkuisesta kirjanlukusessiosta seurasi paljon kehuja ja palkintotarrat julisteeseen. :D

Nimim. "Ylpeä äiti tiedottaa"

Pullasyöpöt julki

Hammaskeijulle on luvassa pian hommia, kun Kaaharikallen maitohammas lähiaikoina irtoaa. Todennäköisesti hammaskeiju tietää jo tulevasta pestistään, sillä joka kerta, kun hammasta on heilutettu, poika on huutanut kuin kaulaa olisi katkaistu. Ihme, jos ei moinen kiljuminen ole Keijulandiaan kuulunut... Jännityksellä siis odotamme, jääkö eka lähtevä maitohammas pullaan, purkkaan vai nielaiseeko herra sen nukkuessaan.

Pullasta tuli mieleen edellisen postauksen kysymys. Seuraavassa kokoelma oikeita vastauksia (siis kysymyksiä), joita kukaan ei valitettavasti tällä kertaa arvannut oikein. ;)

- Mini, missä sun Norsu on?
- Kotii syömää pullaa.

- Hei Mini, missähän naapurin Terttu/ Kaapo/ Hermanni on?
- Kotii syömää pullaa.

- Heiii, missäs sun yöpuku on????
- Kotii syömää pullaa.

Meillä syövät pullaa siis unikaverit, naapurit ja naapurin kaverit. Myös yöpuku, pinnit, lenksut ja kirjat sekä ulkolelut ovat pullasyöppöjä. Alituiseen.

Mulle ei vaan nyt tule mieleen, milloin ME oltais syöty viimeksi pullaa...