Täällä taas. Olin juuri kirjoittanut, että koska täällä on niin rauhallista, päätin kipaista koneelle, kun pojat rälläsivät paikalle ja kohta voi tapahtua melkein mitä vain. Minikin rakentelee legoilla sellaisessa asennossa, että epäilen olevan kohta housuissa jotakin ylimääräistä.
No, otetaan se riski.
Illalla nuo hurumurmelit ukot kuuluivat sopivan keskinäisestä aamuherätyksestä. Toinen menisi herättämään toisen aamulla ja leikit jatkuisivat siitä, mihin ne olivat juuri hetki sitten jääneet. Ominaiseen tapaani puutuin puheenaiheeseen ja kielsin poikia herättämästä toisiaan. Lapsilla on oikeus lepoon ja riittävään uneen, perustelin.
Äideistä ei nyt niin väliä?
Yöllä heräsin supatteluun. Pimeässä, tukka pystyssä ja silmät puolitangossa, yritin löytää supinan lähteen. Löysin Ralliroopen Kaaharikallen huoneesta ja Kaaharikallen vessasta. Olivat pitäneet kiinni sopimuksestaan ja herättäneet toisensa (kumpi kumman, se jäi epäselväksi) ja aikoivat aloittaa kivat leikkinsä.
Juoksutin vastahakoiset pojat sänkyihinsä ja laahustin itsekin peiton alle. Huokaisin ja katsoin kelloa: 02.09.
Siltä seisomalta (siis siellä peiton alla sykkyrämykkyräkylkiasennossa) päätin, että pojille käydään ostamassa kellot ja opettelemme, milloin tiuku näyttää seitsemää. Sen jälkeen saa herättää kanssasisaruksensa. Äitiä ei.
Paitsi hätätilanteessa.
Seuraavat kaksi viikkoa keskustelemmekin sitten aiheesta "mitä tarkoittaa hätätilanne".
Ps. Yllätin Minin äsken melkein pökäle pöksyssä ja kirjaimellisesti kiikutin tytön pöntölle. Pikkuisesta kirjanlukusessiosta seurasi paljon kehuja ja palkintotarrat julisteeseen. :D
Nimim. "Ylpeä äiti tiedottaa"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti