Melkein joka aamu Ralliroope varmistaa, ovatko kotiavaimet mukana, kun lähdemme ulos. Kaaharikalle sen sijaan ottaa ilon irti ja napsauttaa ulko-oven lukkoon juuri silloin, kun olemme hädin tuskin kaikki pihalla. Toivoo ilmeisesti, ettei mamilla olisi tälläkään kertaa avaimia taskussaan ja hän pääsisi TAAS pitsalle. Ilmeestä voi lukea pojan ajatukset. ;0)
Pitäisi varmaan kertoa pojalle, ettei äidillä ole yleensä rahapussiakaan mukana, kun menenne lähipuistoon leikkimään.
***
Eipä tässä sen kummempaa. Leivoimme itsenäisyyspäivänä joulupipareita ja piparkakkutalot ja kirjoitimme kirjeet the Joulupukille. Kävimme myös exstrapitkällä kävelylenkillä ja nukuimme hyvät päiväunet. Nyt viikolla olemme askarrelleet joulukortteja ja sen verran voin paljastaa, että tekijöidensä näköisiä ovat: vauhdikkaita, jännittäviä ja söpöjäkin. Melko kornia olisi toivottaa korteissa "Rauhallista Joulua", joten tekstin täytynee olla jotain muuta. Viimeistelen kortit siis lähiaikoina tekstien osalta.
Pikkuinen Mini sai nimipäivälahjaksi väriliidut ja paperia. Tytsy tutki hetken lahjojaan, testasi yhden liiduista ja viskasi sen jälkeen liidut yksi toisensa jälkeen lattialle. Tämän jälkeen hän tarttui määrätietoisesti kuulakärkikynään ja sanotaanko vaikka näin: piti kynsin ja hampain kiinni kynästään. Aha. Vai niin. No, hyvä että paperi kelpasi...
Tässä kun tarkemmin ajattelee, niin tuo meidän pienimmäinen on kyllä perheen härkäpäisin jäsen. Aurinkoisin ja jääräpäisin. Kun tuo saa päähänsä, ettei kävele itse lähipuistoon, niin teepä siinä sitten niin tai näin, niin neitokainen vain köllähtää maahan selinmakuulle ja odottaa palvelua. Ja jos äitee luulee jo voittaneensa tahtojen taistelun, niin tyttöhyvä kääntyykin ympsympäri ja lähtee määrätietoisesti humpsuttamaan kotia kohti. Ja arvaatte varmaan, kenellä nousevat pirunsarvet...??
Kaksi jäärää naisihmistä samassa perheessä... hmmm... MUTTA on tuo tyttö silti nii-in lutunen! Ja niin Neiti, että. Kun kävimme jouluostoksilla kahdestaan lauantaina aika pikapikaan (eli miesväen mielestä liian pitkään ja minun mielestäni melko nopsaan) tyttö jaksoi lirkutella ja hymyillä aina siihen asti, kunnes näki eräässä telineessä I-HA-NI-A ponnarilenksuja, pinnejä, rannekoruja ja helmikaulakoruja. Neiti Vaaleanpunainen halusi koruja. NYT. Käsi ojossa ja ranne vispaten tytsy vaati saada helmikoruja ja ponksulenksuja. Ja tuli kiukku! Ja minä olin ihan, että: "HÄH???" Toimitin asiani nopeasti sillä osastolla ja kassoille päästyämme neiti oli taas aurinkoinen itsensä. Osoitti kassaneitiä ja sanoi: "Tyttö!". Ja vieno hymy päälle.
Tuliaisina veimme miesväelle omenalörtsyjä ja naisten viipyminen kauppareissulla unohdettiin samantien.
Ja jos the Joulupukki lukee tätä, niin voisin vielä lisätä, että sellaisia I-HA-NI-A pinnejä ja tukkajuttuja saisi meille tuoda. Siis tuolle tytölle.
Terkuin, Pikku Prinsessan (ja kahden rymykallen) äiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti