keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Joulusta, leikeistä ja leluista
Yhtään liioittelematta voin väittää, ettei rennompaa joulua ole meillä koskaan ollut. Hipsuttelimme kotona ja teimme sitä mitä milloinkin mieleen tuli. Koristelimme kuusen aattoaamuna. Kyseinen ajankohta koristelulle on näemmä tullut meille traditioksi ihan vain oman aattoaamun tunnelmansa vuoksi. Kaikki olivat vielä yöpuvuissa ja joillakin oli tonttulakit päässä. Kaaharikalle huokaili monta monituista kertaa päivän aikana, kuinka meillä on hieno kuusi. Kertakaikkiaan!
Aika uskomatonta, mutta kuusen koristelu taisi olla aattopäivän kohokohta, vaikka joulupukkikin kävi eteisessä illalla(!) ja antoi muutamat paketit. Tänä vuonna lahjoja tuli vain muutama, mutta se taisi ollakin ihan hyvä vaan.
Itsenäisyyspäivänä tehdyt piparkakkutalot olivat aattona tässä kunnossa...
Aatto meni rauhallisesti osin senkin takia, että lapset olivat saaneet juuri sinä aamuna "uusiavanhoja" rakentelujuttuja. Minä en niistä tiedä mitään, mutta miesväki tiesi sitäkin enempi. Saivat ihan ihmeellisistä väkkyröistä ja hilavitkuttimista aikaiseksi (rumia ja pelottavia) ökkimönkiäisiä.
Meillä on kotona palikoita, pulikoita ja kapuloita. On isoja ja pieniä legoja sekä semmosia ja tämmösiä rakentelusarjoja. Lapset osaavat vääntää osista kuin osista vaikka mitä ja se on ihailtavaa se. Itse tykkään yksinkertaisista leluista, joilla voi saada aikaan moniulotteisia leikkejä. Puulelut ovat ihania! Ja parhaimmat leikit syntyvät juuri noista palikoista ja pulikoista. Noita muovisia ökkimönkiäisiä rakentaessaan miesväki oppi kyllä uutta fysiikasta ja harjoitti hienomotoriikkaa; mutta kuinka kävi leikin? Vähän aikaa möristiin ja öristiin ja siinä se.
Olen siis vastarannan kiiski lelurintamalla. Mutta pakko kai antaa jossain vaiheessa periksi ja osallistua örkkien rakentamiseen ja niiden kanssa leikkimiseen. Minä opin lapsilta ja lapset minulta. Tänään hoidimme nukkeja, kävimme kävelyllä ja laitoimme ruokaa. Ihan ehtaa kotileikkiä siis. Meille oli syntymässä jo ruokakauppakin, mutta sitten piti "jo ihan oikeasti" mennä syömään ja päiväunille.
Leikit jatkukoon iltapäivällä.
Leikkisää uutta vuotta kaikille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti