tiistai 15. joulukuuta 2009

Pakkasrouvan jääkukat ja pohjaanpalanut risotto

Pakkasrouva on käynyt ja jättänyt jälkensä pihalle. Kaikkialla on valkoista ja ihmeellisen kirkasta. Kevyt puuterilumi kiitää tuulen tuiverruttamana ympäri hangen pintaa. Kuin Siperiassa. Luulisin. Kun haen perunoita varastosta, hengityskin tuntuu jähmettyvän.

Taiteilemme maitopurkkeihin jääkoristeet: Lapset seisovat kukin vuorollaan tuolilla keittiön lavuaarin edessä ja valuttaa vettä tyhjään maitopurkkiin. Sitten valitaan vesiväripaletista väri ja värjätään vesi punaiseksi tai lilaksi, vihreäksi tai siniseksi... Vanhasta kukkakimpusta valitaan kukkia ja lehtiä värjätyn veden sekaan. Nyt maitopurkit ovat terassilla Pakkasrouvan kourissa.

Me pysymme sisällä. Leikkaamme mainoslehtisistä kuvia ja liimaamme ne jättipaperille. Välillä pötkötämme sohvalla ja tutkimme vauvakirjoja. Mini myllää sylissä.

Sytytän kohta tulen takkaan.

Syömme tänään välipalaksi lohipiirakkaa. Lohesta piti tulla eilen risotto, mutta minuuttia ennen H-hetkeä huomasin levyn olevan täysillä ja risoton pohjaanpalanutta. Silloin kävin kiukkuisena. Murisin ja kiukuttelin. Ja soitin samantien isi-issukalle, että tuo kotimatkallaan kaupasta jotain nopeasti mikrossa lämmitettävää. Ihan sama, että mitä. Perskutarallaa!

Söimme maksalaatikkoa puolukkahillolla ja paistetuista lohisuikaleista (jotka eivät olleet ehtineet risottoon asti) tein iltapalaksi piirakan. Sattui hyvä tuuri, että jääkaapissa oli kananmunia ja ruokakermaa. Issukka oli sitä mieltä, että risottoa olisi voinut syödä, jos ei vaan kaapisi pohjia myöten... Tyypillinen mies, sanoisin. Jos kattilan pohjassa on puolen sentin korkuinen musta hiiltynyt kerros, niin -sano mun sanoneen- sitä ei silloin kannata syödä. Edes Siperiassa.

Mitä me tästä loppujen lopuksi opimme? Sen, että pettymykset voi kääntää voitokseen, ainakin joskus. Piirakasta tuli oikein hyvä, vaikka tuo meinasikin unohtua uuniin.

Jaahas, kahvi mukissa on kylmää ja herrasväki heräsi hetki sitten päiväuniltaan. Minimii kirjaimellisesti roikkuu lahkeessani ja kutsuu äitiä uninorsu poskea vasten ja muumipeitto kainalossa.

Nyt pitää mennä.

Ei kommentteja: