Perjantain rallit

Sattuuhan sitä. Ja meillä tuntuu sattuvan tämän tästä. Eilen iltapäivällä oli tarkoitus lähteä lapsiköörin kanssa kauppaan. Nii-in, itsemurhahommaa, varsinkin jos kohteena on Prisma kello 15.30. Jos pääsee vielä ovista sisään, niin kassoilta ulos ei sitten niinkään. Eli jos olet selväjärkinen äiti-ihminen sisälle mennessäsi, et taatusti ole sitä ulos tultuasi. Näiden mukeloiden kanssa ainakaaan.

No, emme me menneet sinne Prismaan. Lähdin kyllä ensalkuun hyvillä mielin hakemaan ABC-huoltsikan postipisteelle saapunutta kirjettä (kiitos Hannis, vielä kerran!) ja sieltä tultuani tapasin kaksi hihhulia poikaani auton takapenkillä. Ja neiti nauravainen hihitteli etupenkillä (olimme isukin autolla liikenteessä ja sinne ei mahdu kolmea istuinta takapenkille). Taivaanmerkit ja kuiden asennot viittasivat siihen, ettei kannata suunnata sinne Prismaan lasten kanssa, vaikka isi-issukan siellä treffaisimmekin. Soitin isukille. Soitin ja sain kuulla, että hänellä meneekin luultua pidempään. Itse asiassa kotiintuloajasta ei mitään tietoa. Jippiii! Here we come, kirkonkylän lähikauppa!! Nielaisin kerran pettymykseni ja suuntasin kohti kylää.

Kaupassa meni melko rauhallisesti ja sain pikkuherroistani kyllä oivat apulaiset ruokaostosten kärräämiseen. Luin ostoslistaa puoliääneen ja otsa rypyssä yrittäen keskittyä löytämään nopeasti ja järjestelmällisesti tarvittavat jutut lasten kanssa. Yhteenvetona julistan, että meinasin vahingossa kidnapata naapurin söpön pojan ja unohtaa toisen pojan ostoskärryt tavaroineen päivineen kauppaan. Kaupan pihalla auton hälytin huusi neljä kertaa ennenkuin sain muksut kyytiin ja auton käyntiin. Niin, että jos perhe Y ei pidä muuten mekkalaa, niin niiden auto kyllä senkin edestä...

Olin kyllä tosi onnellinen, kun ajoimme kotia kohti. Ihanaa päästä kotiin rauhoittumaan! Kotipihalla kokosin kassit ja kullannuput kuistille ja siunailin märkää vatsanahkaa. Ettäpä oli ottanut voimille moinen kauppareissu. Etsin avaimiani oikeasta takintaskusta, vasemmasta takintaskusta ja käsilaukun pikkutaskusta ja loppujen lopuksi vielä koko veskan pohjalta. Ei avaimia oikeassa takintaskussa, ei liiemmin vasemmassakaan. Ei avaimia käsilaukun pohjalla eikä pikkutaskussa. ARGHHHH!!

Soitin miehelle töihin. Aika kireä mies vastasi. Ja kireähkö vaimo antoi tulla sydämensä pohjasta.

Kokosin ostoskassini hiekkalaatikon pressun alle, jotteivat kisuliinit ynnä muut nälkäiset eläväiset kävisi ostoksieni kimppuun ja pakkasin muksut takaisin autoon. Ja jos joku ihmettelee, miksen laittanut ostoskasseja autoon, niin tässä nopea selvitys:
a)autossa pakasteet olisivat taatusti sulaneet,
b)kassin sisällöt olivat jo lytyssä ensimmäisestä autoonpakkaamisesta (takapenkille mahtui yksi kassi, etupenkin jalkaosaan mahtui toinen kassi ja kolmas kassi oli puserrettu väkisin sinne jalkatilaan vaikkei olisi mahtunut),
c) auton takapaksi oli jäässä eli jumissa.

Loppujen lopuksi, kun mies soitti minulle jossakin vaiheessa iltaa, olimme lasten kanssa läheisessä kebab-pitseriassa. Pojat olivat ylen tyytyväisiä siitä, että äiti oli jättänyt avaimensa väärän takin taskuun ja pikkuneitikin tykkäsi.

Seuraavalla kerralla, kun lähden kauppareissulle lasten kanssa, vaihdan heille ennen lähtöä puhtaat paidat ja pesen tukkani - ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ja otan sen kotiavaimen mukaan.