Onnenhetkiä

Kaiken ärtymyksen ja tuskaisuudenkin keskellä, kiitos helteiden, olen saanut kokea pieniä, mutta sitäkin syvempiä, onnenhetkiä. Jaan ne kanssanne ihan pikaisesti, kuten jaoin myös ne ärtymyksen hetkeni.

Lähirantaan mennessämme katselin kolmea uimapukuista pikkuista, jotka etenivät edessäni polulla tohkeissaan uimakellukkeet käsissään ja reput selässään. Kun yksi huitaisi kellukkeella lubiininvartta ja sanoi: "Sssshhhuiiiii!", oli täysin selvää, että kaksi muutakin tekivät samoin.

Hymyilytti.

Kaksi pitkäjalkaa asteli melkein juoksujalkaa ja yksi pienempi töpsötteli päättäväisesti perässä sandaalit väärissä jaloissaan.

***

Sillä hetkellä, kun olin omaan vanhemmuuteeni hyvinkin pettynyt ja istuin pihakeinussa ajatukset täynnä synkkyyttä, kipusi pienin syliin sykkyrään ja sanoi: "Äiti, paras äiti."

Siihen sulivat synkistelyt.

Ja kun hetkeä myöhemmin huomasin poikieni ripustamat pyykit kuivumassa ihan heikunkeikun ja vinksinvonksin, katselin niitä ryppyisiä vaatekappaleita sydän täynnä rakkautta. Ja niiden vaatteiden ripustajia.

Ja nappasin omat ryttyiset XL-alushousuni pois ohikulkijoiden katseilta.

***

Nyt pitää taas mennä. Pojat lähtevät uimakouluun ja minulla on haaveena päästä pulikoimaan siksi aikaa.

Voikaa hyvin!