Sikarin mittainen tauko

Niin, ei pitäisi kehuskella rauhallisella tunnelmalla, kun seuraavassa hetkessä on jo täysi rähinä päällä... Tänään on tehnyt mieli laittaa kädet silmille ja korville yhtäaikaa (oli mahdollista tai ei) ja kailottaa suureen ääneen: "BLAA BLAA BLAA BLAA BLAA!!!"

Yhtälö on valmis, kun samassa kaaviossa on johdonmukaisuutta ja erityisen napakoita rajoja tarvitseva lapsi, huomiota hakeva (kuin persiiseen ammuttu) karhu ja väsynyt tinttara. Sitten kun siihen lisätää yksi isä, joka arkena on kotona hyvin vähän ja äiti joka on saatavilla senkin edestä, on siinä sitten melkoinen laskutoimitus tehtäväksi.

Isiltä haetaan huomiota ja kokeillaan rajoja, tietenkin. Sitten luullaan, että kun isi on paikalla ja äiti on enempi taka-alalla, sitä voidaan hihhuloida miten sattuu ja ottaa ohjat omiin pieniin kätösiin. Kas, kun ei voi! Joko ne suitset pidän minä käsissä tai issukka, mutta lasten ei tarvitse hypätä aikuisten saappaisiin. Ja kun issukka pesee kätensä, niin kukas sitä sitten joutuu erotuomariksi, järjestyspoliisiksi (taas), lääkäriksi, papiksi ja organisaattoriksi?

Sen minä tähän arkille vielä puputan, että ottaa päähän, että kun työssäkäyvät viettävät viikonloppua, he ovat "vapailla" ja ottavat rennosti. Mutta kun meillä on viikonloppu, minusta tuntuu, että teen neljä työvuoroa putkeen ilman taukoja. Eihän sen näin pidä mennä! En minä ole neljän lapsen yksinhuoltaja. En ole.

Ilmeisesti minulla on nyt jokin mutteri hiukan liian kireällä päässä, tai sitten tuolla nupissa ei ole muttereita laisinkaan. Jos polttaisin tupakkaa, lähtisin nyt sellaisella sikarinmittaiselle tuumaustauolle, mutta kun en polta, niin pitää tyytyä ihan vain perinteiseen Time Out:iin.

Montakos päivää se yleensä kestääkään?

Kyselee nimim. "Havuja, ***kele!"
(eli pikkasen, niinku, tökkii...)

Yök ja muutama muu sananen

Yhtenä päivänä meitä nauratti keittiönpöydän äärellä, kun Ralliroope otti paperin ja alkoi kirjoitella. Siis poikahan ei vielä osaa lukea, silleen oikein sujuvasti ainakaan, mutta lyhyiden sanojen maistelu sen sijaan sujuu. :)

Tuota "YÖK"-sanaa me naurettiin ihan hikuna ja siitä intoutuneena Ralliroope alkoi keksiä uusia sanoja...



Eilen illalla issukan piti olla kotona viideltä, mutta kun työpäivä venyi, aloin nakutella odotellessani valokuvakehyksiä seinälle. Ja jotta Idylli olisi Oikein Ihanan Kauniin Puhtoinen, niin samanaikaisesti pojat pelasivat shakkia toisen pojan huoneessa ja Mini esitti laulubravuureitaan tramboliinilla. Meillä oli siis hurjan rauhallista! Ja pakkohan sitä on suitsuttaa täälläkin, kun se on niin uskomatonta...

Jälkeenpäin kävi kyllä ilmi, että jossain välissä tuota rauhallista tunnelmaa Mini oli käynyt pöllimässä sakset ja tuon Ralliroopen Yök-paperin ja saksinut paperin reunat kivasti viiltoja täyteen. Todistusaineistot paperisilppuineen löytyivät Minin sängystä issukan tultua kotiin. No, pakko olla kuitenkin myös ihan vähän ylpeä siitä, että typy oli ollut oikein taitava leikkaaja...

Tuossa kuvassa näkyy vanha puukehyksinen peili, se joka oli eteisen hyllyn paikalla pystyasennossa. Vahasimme kehykset vaaleiksi ja nakutimme sen tuohon. Tai siis issukka nakutti.

Nyt pitää mennä.

Ystävyyskapula

Sain tänään ystävyyskapulana hauskan lapsuusmuistoihin liittyvän haasteen Johannalta ja aion vastata siihen samalla, kun odottelen Minin rauhoittumista yöunilleen. Typsykkä laulaa hoilottaa sängyssään siihen malliin, että voipihan siinä jokunen tovi mennä, kun talo hiljenee...

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: "Mikä sinusta tulee isona?" Opettaja. Ihailin omaa ekaluokan opettajaani valtavasti ja siksi kaiketi myös halusin opeksi. Ihan hirveän kauas en unelmastani ole hairahtanut. ;) Toinen unelma-ammattini oli poliisi. Halusin varmaan pelotella veljeäni, jotta tuo ei muka kiusaisi minua... ;D Viimeksi tunti sitten olin liikenne- ja järjestyspoliisina vessassa lasten hampaidenpesun aikaan.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareita?
Peukaloisen retket ja Pätkikset telkkarissa. Aku Ankka-sarjakuvat.

3. Lempileikkejäsi?
Paperinukke- ja Barbieleikit. Sain kaikki (kaksi) Barbieni käytettyinä, joista toinen oli varmaan joltain 60-luvulta ja sen tukka oli kynitty lyhyeksi ja meikkejä oli vahvistettu tusseilla. Toinen oli uudempi Daisy, muistaakseni.

Ulkona leikimme Kirkonrottaa ja Tuikkista sekä kotileikkejä ja seikkailuleikkejä. Kiersimme myös lähikirkon seinää (kivijalkaa) ympäri ja se hävisi, jonka jalat osuivat maahan.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Varmaan ne olivat ne synttärit ekaluokalla, kun se tietty opettaja tuli juhliin mukaan ja toi lahjaksi lukollisen päiväkirjan. Siihen kirjoitin sitten harakanvarpaillani melkein joka päivä, että: "Aamulla söin ja puin. Illalla katsoimme televisiota." =D

Mun ja veljen yhteissynttäreillä oli "aina" kakun lisäksi hedelmäsalaattia.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Juokseminen oli ihan parasta ennen kouluikää ja vähän sen jälkeenkin. Eipä uskoisi... Eka urheiluharrastukseni oli pesäpallo ja pitkäaikaisin ja mieluisin harrastus oli lippupallo.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
Stray Cats ja vähän myöhemmin Bogart Co. :DD

7. Paras joululahjasi/ muu lahjasi, jonka olet saanut?
Sain nelivuotiaana pattereilla toimivan nauravan nuken ja se on vieläkin tallessa ja jopa käytössä; tosin ilman ääntä. Velipuoleni otti koneiston jossain vaiheessa omiin tieteellisiin kokeisiinsa ja se oli sen koneiston menoa. Auts!

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Ruvennut nunnaksi.

Ojennan viestikapulan:
- Marialle,
- Pakkasakalle,
- Katille,
- Hannikselle,
- Messille,
- Karkille ja
- Sotkuholistille.

Neulomusraportti

Väliaikatietoja Design-villasukan neulomisesta: muutama päivä sitten Mini kilkutteli sukkapuikoilla rytmikkäästi pöydän reunaan ja tanssahteli siinä samalla oikein tyttömäiseen tyyliinsä. Kävi ilmi, että aiemmin karanneet ja vaivoin kalastamani silmukat olivat TAAS karkuteillä ja kolme muutakin sukkapuikkoa olivat ottaneet vapauden omiin käsiinsä. Tai siis Mini oli ottanut.

Voisin yhdessä lasteni kanssa kirjoittaa kirjan nimeltä "Tuhat ja yksi keinoa saada äiti huutamaan".

Yksi hyvä keino on siis napata äidin neulomuksesta KAIKKI sukkapuikot ja jamittaa jazzin tahtiin tanssihame keinahdellen. Jälleen kerran revin hiuksiani kaksin käsin, pyörin ympyrää ja huusin: "Eieieieieiiiiiii!" Tosi räväkkää kyllä; mutta paljonpa se enää tuossa vaiheessa auttoi...

Nostin sukanretaleen neulekorin päälle ja nyt se retkottaa siellä odottaen jotakuta noukkimaan karanneet 52 silmukkaa. Ja minä mietin, yrittääkö joku antaa minulle jotain ilmiselviä merkkejä siitä, ettei minun pitäisi saada sukkaa ollenkaan valmiiksi. Se seikka, että joku yrittäisi saada minut huomaamaan, että minun tulisi pitää neulomukseni kaukana lapsista, ei tietenkään ole tullut mieleeni ennen kuin vasta nyt.

No, koska silmukoiden metsästäminen olisi ollut liian vaativaa tiistaisessa käsityökerhossa, päätin aloittaa uuden neulomuksen, jota olen haikaillut tuubikaulurini valmistumisesta asti: kauluriin sopiva pipo. Aloitin neulomisen ja jossain vaiheessa huomasin, että vaikka pääni pieni onkin ja pipo sopii kauluriin, niin se ei sovi minun päähäni. Ratkaisin asian päätöksellä neuloa kyseinen ihana palmikkoneulepipo Minille. (Ja sen jälkeen Mini tarvitsee pipoon sopivat säärystimet tai kaulurituubin - tai molemmat.)

Pieni pääni jää siis odottelemaan isompaa pipoa.

Neulerintamalla tapahtuu siis kaikenlaista, mutta edistymisestä ei varmaan kannata mainita mitään, ettei tule puhuttua palturia. Se on vähän sama asia kuin jos kertoisin liedellä olevan monta soppaa tuloillaan, mutta totuus olisi, ettei mikään niistä tule olemaan syömäkelpoista.

Niinkin on joskus käynyt.

***

Heipat Syksylle!

Voin tunnustaa, että nyt on alkanut syksyn haastavin vaihe. Puiden ihana väriloisto on riisuttu ja maisema on harmaa. Päivät ovat pääosin harmaita ja sisällä on hämärää keskellä päivääkin.

On alkanut lumen odotus.

Tulisi jo lumi, jotta rapa pysyisi ulkona ja lasten vaatteet pysyisivät ehjinä. Ulkohaalareiden ehjät polvet ovat nimittäin suoraan verrannollisia lumentuloon: mitä myöhemmin lumi sataa maahan sitä nopeammin ryvettyvät ulkohousujen polvet puhki. Tänään huomasin, että melko uusien sadehousujen polvet ovat toisella pojalla pikkuisia reikiä ja palkeenkieliä täynnä...

Tulisi jo lunta, jotta maailma näyttäisi valoisammalta. Aamulla sytytän kynttilän ja imen valonsäteitä samalla, kun juon kahvit ja lapset syövät aamupalaa. En voisi kuvitella aamuhämärää ilman kynttilää. (Enkä kyllä päivähämärääkään, saatika iltahämärää...) Kynttilänvalo rauhoittaa ja piristää samanaikaisesti.

Tulisi jo pysyvä lumi, jotta pääsisimme hiihtämään ja laskemaan pulkkamäkeä. Pyöräileminen saa jo riittää ja olemme valmiita vastaanottamaan seuraavan vuodenajan ja sen tuomat puuhat. Lumenluominenkaan ei nyt tunnu pahalta ajatukselta, vaikka siihenkin voi tietenkin kyllästyä, jos joutuu kolme kertaa päivässä kolailemaan pihaa linssit huurussa ja tyrät paukkuen. Vaikka apulaisia olisikin kolmin kappalein.

Syksy on näkynyt ihanana väriloistona ja kuulunut kovanakin sateenropinana. Olemme haistaneet syksyn voimakkaan tuoksun ja tunteneet tuulen iholla. Syksy maistuu omenoilta ja viinimarjoilta sekä jossain määrin myös ravalta ja kuravelliltä. Sen kaiken olemme kokeneet nyt ja olemmekin valmiita toivottamaan Syksylle hyvää matkaa jonnekin muualle!

Hei vaan Syksy! Ja Tervetuloa Talvi!

Ihan tälleen vinkkinä Syksylle heitettäköön.

Ps. Tervetuloa lukijoiksi Johanna ja Maria!

Ja minä kun luulin...

Täällä siivouksen jälkimainingeissa huokailee yksi äiti. Kun koko päivä menee raivaushommissa eikä imuroimaan pääse kuin vasta illalla, se tietää kiukkuista mamia ja pippurista soppaa. Toisin sanoen kuvittelin (liikoja), että pääsisin imuroimaan pienen lelujenkeräysoperaation jälkeen, mutta koska savottaa olisi ollut kokonaiselle armeijalle, meni koko päivä tavaroita järkätessä. Kun yksikään junaradan osa ei ollut siellä missä piti ja ritarilinnan osia oli ainakin neljässä lelulaatikossa. Pääsin imuroimaan pikkasen ennen Pikku Kakkosen alkua (viiden jälkeen illalla).

Joko arviointikyvyssäni mättää, tai sitten mättää jossain muussa päässä.

Siinä vaiheessa, kun siirryin imuroimaan kenkäeteistä ja löysin sieltä röykkiöittän sormikkaita, pipoja, kaulureita ja kenkiä (kokoa 30-31), aloin huutaa kuin hinaaja, että kumpi on helpompaa, a)kerätä ne roippeet siitä matolta vai b)kerätä ne roippeet pihalta.

Ette ikinä arvaa, mistä nuo köllikät sormikkaansa ja kenkänsä äsken löysivät...

Ja jos siinä ei vielä ollut tarpeeksi, niin kun toinen pojista makasi huoneensa lattialla kuin löysi lahna ja kieltäytyi keräämästä pikkulegoja, oli se kuin härälle olisi vilauteltu punaista viittaa. Äidistä tuli mustalla jätesäkillä hulinoiva monsteri, eikä mennyt kuin viitisen minuuttia, kun legot ja kaikenmaailman sälä oli kerätty. Sinne jätesäkkiin.

Kun sitten joskus saan voimia niin paljon, että jaksan ohjata poikia lajittelemaan rojusäkin sisällön, voimme jälleen ehkä huomata oppineemme jotain. Ehkä. Siinä vaiheessa niitä säkkejä voi ollakin kyllä enemmän kuin yksi tai kaksi.

Ja minä kun luulin, että meillä on vähän leluja.

Tervetuloa Arki!

Torstaina meillä askarreltiin. Teimme kavereille synttärikortit vimosenpäälle ajatuksella ja illemmalla, kun odotimme issukkaa kotiintulevaksi, oli pakko kehitellä villikoille jotain näpertelemistä.



Perjantaina lähdin naapurikaverin kanssa lasten vasta heräillessä "äitien vapaapäiville" Helsinkiin. Halit ja pusut unenpöpperöisille ja menoksi!



Aikomus oli tehdä vaikka mitä ja mennä vaikka minne, mutta loppujen lopuksi meille riitti kaupungilla kiertely, kahviloissa istuskelu (joihin meni eniten aikaa), saunominen hotellilla ja NUKKUMINEN. Niin, ja tietysti ravintolassa ruokailu ilman ylimääräisiä hyppelyitä. ;)



Seuraavana aamuna pääsimme Ikeaan ja Jumboon sekä bussikyydillä kotiin. Siellä etuoven kahva alkoi heilua villisti ennenkuin pääsin edes rappusille asti ja kun ovi saatiin auki oli tervetulokuorolaiset vastassa kynnyksellä.

Tänään alkoi se arki, johon kuuluvat rutiinit ja aikataulut. Pyykinpesukone jyllää ja pitäisi tarttua pölynimurin varteen sekä moppiin. Ja jossain välissä pitäisi kyyditä eskarilaiset ja laittaa ruokaakin. Ja odottaa issukkaa töistä kotiin.

Välillä kyllä pysähdyn muistelemaan äitien karkumatkaa arjenpyörityksestä ja sitä, kuinka hupaisaa oli juoda kuoharilasilliset keskellä päivää ihmisvilinässä ja istua kahvilla tuntitolkulla. Niin ennenkuulumatonta; mutta ihanaa!

Siihen voisi vaikka tottua?