Vauhtivarpaat ja pömppämasu

Kuvittele silmiesi eteen vaaleanpunaisessa jumppapuvussa ilakoiva yksivuotias. Pitkä ponnari vinossa, suuret silmät nauraen, jumppa-asun helma liehuen. Tyttö ottaa marssiaskeleita ja taputtaa käsiään, nauraa ja hihkuu niin, että riemu lähtee taatusti ihan mahapohjasta asti.

Kuvittele yksi ripakinttuinen poika, sellainen vaaleahapsinen, suurisilmäinen intoa puhkuva viisivuotias. Siinä se hyppii lattialla paljaat varpaat viuhuen ja hentoinen ylipitkä tukka hulmuten. Valkoiset pikkarit jalassa ja liian pieni tummansininen t-paita yllä.

Kuvittele vielä yksi tummatukkainen viisivuotias voimanpesä, jolla on tummat kulmat ja tuuheat ripset. Kuinka se hyppii lattialla jäykästi, mutta intoa täynnä. Ehkä hieman salaperäinen katse kasvoilla. Ja odottava. Kohta päästään radalle!

Jos haluat, voit kuvitella sellaisen reilusti yli kolmikymppisen, pömppämasuisen ponnaripään pomppimaan myös sinne lattialle. Rouva puhkuu intoa hänkin, vaikka hengästynyt jo onkin! Kulahtaneen vihertävät puolicollegehousut jalassa ja hihaton beige paita päällä.

Sellainen kööri kokoontui eilen olkkarin matolle ja siitä lähdettiin temppuradalle kaasu pohjassa, tai ainakin melkein. Meillä oli hauskaa! Ja miten nuo isot pojat ottivat pikkusiskon huomioon ja ilakoivat yhdessä liikkumisesta... En voi sanoin kuvata.

Olisittepa olleet näkemässä, kun neiti vauhtivarvas heitti kaikki hernepussit koriin päin (sillä eihän sillä ollut todellakaan väliä, menivätkö koriin vai korin viereen) ja oli niin tohkeissaan, että viimeisen pussin jälkeen viskasi vielä sen säilytyskorinkin perään! Ja me naurettiin mahat kippurassa jokainen.

Jos teillä aikuisilla on tylsää ja kaipaatte piristystä, kootkaa lastenne kanssa yksinkertainen temppurata kotiin. Nauttikaa yhdessä lastenne kanssa liikkumisesta ja ihailkaa, kuinka taitavia jälkikasvunne on.

Tätä olen nimittäin kaivannutkin, sillä luulin jo tulleeni totiseksi torvensoittajaksi ja epäonnistuneeksi vanhemmaksi.

Silmäni aukesivat ja heräsin, kiitos lapsien!

Tapahtui samaan aikaan...

Eli edellistä postausta kirjoittaessani ne mainitsemani janisieviset pistivät ranttaliksi uimahallissa. Ei siitä sen enempää. Paitsi että isi perui mehukeikan lähihuoltsikalle (uimahallin kahvio oli kiinni) ja tuli kireenä kotio, pojat (ihme kyllä) mukana. Ja kassaneidillä oli taatusti kurkku kipeenä kans...

Seuraavana päivänä saimme kaverilta kutsun Hopploppiin (vaimikäsenytoli) ja koska en itse päässyt mukaan, lähti isukki taas kollien kanssa kolmistaan. Kaveriporukka oli livennyt paikalta siinä vaiheessa kotiinlähtöä, kun isukki oli ravannut ripakinttujen perässä jossain pukukoppien luona ja meteli oli ollut melkoinen. Eivätkä yksin pojat olleet äänessä. Arvaatte varmaan, millä mielellä kotio taas tultiin?

Kuka meitä enää haluaa mihinkään, kun nuo sankarit ovat tuollaisia hihhuleita? Ja halutaanko mekään mihinkään, kun jälkipolvi käyttäytyy kuin viidakossa. Ei siis mitään häpyä!

Nii-in, sopii katsoa peiliin(kin).

Olis taas niinku perhepalaverin paikka, sano.

***

Tänään olin laittamassa ruokaa uuniin. Kalaa ja kasviksia. Kaaharikalle istua nökötti keittiön pöydän ääressä ja teki paperihommia, ihan omasta aloitteestaan. Kylläpä tuo kivasti työskentelikin, niin keskittyneesti, ajattelin. No, mitä teki toinen sankarimme samaan aikaan? Ralliroope (yleensä se rauhallisempi tapaus) yllytti yllyttämistään pikkusiskoaan kirmaamaan ympäri huushollia niin, että pimulla eivät ottaneet jalatkaan enää alleen. Ja vaikka siinä kuinka yritin saada kiinnostumaan muusta, niin keksivät ruveta hippasille jos vaikka kuinka. Viimeinen pisara oli se, kun mätkivät toisiaan istuintyynyillä, toinen yksvee ja toinen viisvee. Halooo!

Sain viimein riemuralliin osallistujat rauhoittumaan muunkin kivan tekemisen pariin ja ehdin kuoria porkkanaa ehkä sen kaksi vetoa, niin jo heräsi Kaaharikallekin rytisemään. Niin ne menivät, typykkä ja toinen rontti mokoma peräkanaa sohvan, rahin, trampan ja nojatuolin väliä. Ja Mini huuteli riemuissaan:" Huppaa, huppaa...hehehe!"

Ei siis auta muu, kuin rakentaa se paljon odotettu temppurata olkkariin. Voisimme askarrella hopploppirannekkeet ja myydä pillivettä (pillimehuja kun meillä ei oo) tiskipöydän luona. Ja kipaista taas radalle huppaamaan, kierimään ja ryömimään. Noin niinkuin esimerkiksi.

Joo, se me tehdään huomenna.

Riemukasta viikkoa!

T: nimim. "Ja olihan ne kodin vakuutukset kunnossa?"

Luovuus kukkii ja sillee

Jos on Kaaharikalle luova, niin on sitä pikkusiskokin. Vesivärimaalauksien ohessa syntyi taideteos nimeltä "Piikkisiilin uudet piikit", tai jotain vastaavaa. Ja koko ajan suu kävi, eli tarinaa syntyi. Ei tuolle pikkuneidille tarvitse paljon ajanvietettä keksiä, kun osaa niin omatoimisesti keksiä tekemisensä itse. :)

Taidemaalaripojat ovat nyt uimahallissa polskimassa issukan kanssa ja me meinataan kohta ruveta Minin kanssa valmistelemaan illan pitsamaratoonia. Pääsevät janisieviset tekemään omat pitsansa heti kun kotiutuvat.

Eli Paukkumaissit soimaan ja keittiöön hommiin!

Mukavaa viikonloppua!

Tyhjät tissit

Yritin äsken etsiä koneelta sopivaa kuvaa tämän aamun melskettä kuvaamaan. Ei ihme kyllä löytynyt. Kiitos 24 asteen pakkasen, pysymme sisällä ja yritämme keksiä kaikille sopivaa tekemistä.

Hetki sitten kaikki kolme kullannuppua kirmasi peräkanaa ympäri torppaa ja koska äänitehosteet kuuluvat samaan hintaan, oli metelikin sen mukainen. No, hauskaa oli, eikä ketään ehtinyt sattua. Veljesten suurinta hupia on pikkusiskon yllyttäminen ja arvata saattaa, että neiti pikkupimu on helposti höynäytettävissä rämäpäiseen menoon.

Niinpä typykkä kirmasi rimppakinttujen perässä asianmukaisesti sonnustautuneena: yksi kenkä jalassa, yksi lapanen kädessä ja pipo silmillä. Jiiihaaaaa!

Jos tänään kirmataan, niin eilen pohdittiin. Aamusella toinen pojista tuli juttelemaan juuri, kun olin pukeutumassa.

"Äiti! Silloin kun Töpö oli ihan pieni, sulta tuli paljon maitoo. Nyt sulla on ihan tyhjät tissit..."

Hmmmmm... Lapset ovat niin teräväkatseisia.



Ja suorapuheisia.

Tuuletusta ja porsashikoilua

Tässä ei nyt sitten tuuleteta onnistunutta aamua; päinvastoin, tässä kaivataan A)pään, B)kropan ja C)huushollin tuuletusta. Ja potkua persuksille.
Nyt kun olen himpun verran enemmän keskittynyt omaan hyvinvointiini mm. käymällä jumppaamassa ja kutsuilla, huomaan senkin menevän yli. Tällä viikolla olen nimittäin joka ilta laukannut jossain ja meinaan vielä viikonlopunkin viettää erossa perheestäni. Lapsemme ovat kuin eronneiden vanhempien lapsia, jotka viettävät aikaansa aina vain toisen vanhemman kanssa kerrallaan. Minusta se on huolestuttavaa. Peräänkuulutan perheen yhteistä aikaa ja yhdessä toimimista, mutta toimin itse kuitenkin päinvastoin. Aijai...

Karsinko liikunnasta, naapuruston käsityöpiiristä vai partiosta? Vai satunnaisista menoista? Tässä mielessä pääni kaipaa tuuletusta (A). Minun on löydettävä tasapaino perheen ja harrastusten välillä.

Kroppa kaipaa tuuletusta edelleen(B), vaikka olenkin lisännyt jumppakertoja viikon aikana (jumppakortti uhkaa vanheta ennen kuin saan sen täyteen, kiitos joulutaukoni). Kokeilin elämäni ekan kerran steppiä ja voin sanoa, että vaikka starttiryhmä olikin, meille kulahtaneille ja kangistuneille kotiäideille voisi olla ihan oma ryhmänsä, jossa kaikki liikkeet tehtäisiin vähintään kuukauden ajan hidastetusti. Steppasin penkille ja penkiltä alas ihan omalla tyylilläni, melkoisesti muita jäljessä. Välillä seisoin vain tumput suorina, kun en tiennyt laisinkaan, mihin suuntaan pitäisi ponkaista. Tahti oli liian kova. Hikoilin kuin pikkuporsas. Olin jo liueta paikalta, kun otsaani kasvoivat pirunsarvet ja päätin, että perskutarallaa, meinaan tulla toistekin (toisten harmiksi tai huviksi, ihan miten vaan). Tämä on opittava, myös muumioituneen kotiäidin.

Aloitan ja lopetan päiväni rentoutumalla piikkimatolla, jonka sain joululahjaksi. Siina vasta verraton kapistus, vaikka aluksi olinkin hyvin skeptinen. Matto ei siis ollut joululahjatoivelistallani, mutta onneksi sen sain.

Kun ensimmäisen kerran kokeilin maton päällä rentoutumista illalla lasten mentyä nukkumaan, nukahdin itsekin. Kyllä. Nukahdin 20 minuutiksi ja heräsin selkä piikitettynä. Heti perään tuli huono olo ja koko seuraavan yön hikoilin (jälleen) kuin pikkuporsas. Kylmä hiki otsalla. Kokemuksesta huolimatta olen uskaltautunut matolle uudelleen ja nyt, kun pidän huolen aikarajasta, olo on todella hyvä piikkien päällä pötköttelyn jälkeen.

Huusholli tarvitsee edelleen tietynlaisen tuuletuksen (C), suorastaan hirmumyrskyn, jotta saisimme tämän kodin näyttämään ja tuntumaan seesteisemmältä. Pyykkihuolto on kompastuskiveni, edelleen. Miten ihmeessä muut sen hoitavat onnistuneesti? Huushollin suhteen tarvitsen persuspotkun, ehdottomasti.

Ja onnistuneesta aamusta, vaimikäsenytoli. Olemme huutaneet, murisseet ja istuneet jäähyllä melkein jokainen. Ja kukko huusi vasta hetki sitten. Aijaijai...

Nyt tarvitaan Asennetta. Lähden siis viljelemään hymyjä, suukkoja ja rapsutuksia. Ja sitten onkin sadonkorjuun aika. Eli kyllä se tästä.

Hymyjä viikonloppuun!

Puhelinmyyjän paha päivä

Toissapäivänä minulle soitti puhelinmyyjä ja yritti saada minut vaihtamaan puhelinoperaattoria. Ei kiitos. No miksi ei. No siksi ei. Mutta miksi ei. No kun siksi ei, kiitosta vaan. Mutta miks...

Minulla on päivieni rattona ihan tarpeeksi tilanteita, joissa joudun vääntämään rautalangasta erinäisiä asioita (lähinnä tuolle pikkuväelle), niin en kyllä jaksaisi enää puhelimessa ventovieraan kaupustelijan kanssa ruveta vääntelemään yhtään mitään. Illemmalla valitin asiasta (yllätys, yllätys) isi-issukalle (joka on jo tottunut ottamaan vastaan mitä tuleman pitää). Lopuksi vielä julistin, että unohdan tästedes hyvät tavat ja kauniin mielen, ja katkaisen puhelut samantien.

Eilen soi jälleen puhelin ja vastasin kesken keittiöhommien. Herraihminen kyseli, onko hetki hyvä muutamalle minuutille puhelimessa. No, mitäpä siihen vastaamaan, tällainen tyypillinen liian kiltti tapaus? Että heissan vaan ja tuut tuut? No ei. Sanoin tilanteen olevan vähän kiikun kaakun, joten keskytys voi tulla milloin vaan. Sellaista se on elämä lapsiperheessä.

Ja sitten lisäsin, että mitään EN SITTEN OSTA TAI TILAA. Säästän herrahenkilön aikaa, kun kerron asiasta hetinmiten. Ja mitä vastasi tämä herra?

KLIK. TUUT TUUT TUUT.

Jätti minut langoille. Katkaisi puhelun.

Olen äimistynyt.

***

Tiedostan hyvin sen, että ihmisille soittelu on heidän työtään. Joskus melko epäkiitollistakin työtä. En siis haluaisi morkata niitä ihmisiä luurin toisessa päässä, sillä työtänsähän he vain tekevät. Mutta silti risoo. Systeemi on mätä. Ja minkä arvosanan tämän herramyyjän työnantaja antaisi työntekijälleen, joka pätkäisee puhelun poikki sanomatta kuulemiin?

Siinä minä jatkoin sitten huushollausta miettien sitä, kuinka huono päivä jollain myyjäherralla jossain päin Suomea on ollut tänään. Aamukahvi liian laihaa? Riitaa rouvansa kanssa? Ehkäpä jokunen on saattanut jopa katkaista puhelun poikki kesken myyntilauseen? Risoohan se. I know.

Ihmisiähän me vaan ollaan.

***

Jos olisin kirjailija, tai lähellekään sitä, kirjoittaisin aiheesta opuksen. Siitähän voisi saada vaikka minkälaisen bestsellerin, kun rupeaa oikein miettimään, miksi puhelinmyyjällä oli paha päivä. Rakkaushuolia, rahahuolia, elämä potkii muuten vain päähän? Krapula-aamu ja tuntematon ruumis vessassa?

Jep. Olen nukkunut liian vähän. Antakaa armoa. Mutta silti olis kiva kuulla just sun ajatuksia siitä, miksi herra puhelinmyyjä katkaisi puhelun. Jaa ajatuksesi kommenttiloodassa, kiitos!

Arvontavinkki

Villa Honkasalossa on Mallalla arvonta käynnissä. Käykääpä kurkistelemassa!

Lapset sängyissä, takassa lämmin hiillos ja kohta teekannuun porot hautumaan. Raahasimme isi-issukan kanssa toisen pojan nojatuolin takan eteen tuossa iltaruokailun jälkeen. Sen, että ehdin justiinsa pyllyni siihen pehmeälle alustalle asettaa, niin jo kipusi yksvee pimu kainaloon ja molemmat pojat jonnekin nojatuolin vapaille kantille. Ihanaahan se oli, että sain kaikki kolme murua ihan liki, mutta meinasin alunperin kyllä ihan rauhassa lötkötellä takkatulen lämmössä ja lukea hömppälehteä...

Aika aikaansa kutakin. Ette oo varmaan koskaan kuullut?

No, nyt menen teetä hauduttelemaan ja koitan onneani sekä Mallan arvonnassa että vapaan nojatuolin metsästyksessä. Takassa ei tuli niin kovin enää loimua, mutta kyllä se kivasti lämpöä antaa. Ja onhan mulla jalassa sekä lämpöiset villasukat että isi-issukan Reinot. (Sopii kysyä, että kumpi meistä niitä enempi käyttää.) ;0)

Mukavaa tulevaa viikkoa!

Uikkareiden tarkoitus

Vitsikäs isä ja päättäväinen poika ovat lähdössä uimahalliin.

P: Mä tarviin simmarit!
I: No, etkö vois uida nakuna?
P: No EN!! Muutes uppoo...

Isä ja poika palasivat uimahallista tyytyväisinä. Kumpikaan ei ollut uponnut.

Onneksi.

***

Tämänhetkinen tilanne ralliradalla: pojan äiti ja isukin vaimo on väsynyt ja ärtynyt. Pikkuneiti juoksutti yöllä ja kun mami aamuyöstä väsähti yöralliin, lupasi isukki mennä tytön huoneeseen nukkumaan. Jossain vaiheessa äitee heräsi tytön huutoon. Isukki EI herännyt.

Täällä siis äreä äiti-ihminen (painelee päikkäreille).

Haahuilevan äidin aamu

Kaaharikalle huutaa huoneessaan äidille, joka on toisessa huoneessa: "Mä HALUUN, äiti, KALSALIT!" "Mä haluun!" Tuo pitkäkoipikoikkeliini kulkisi kaiket päivät pikkareissa tai kalsareissa, vaikka äiti toivoisi tämän pukeutuvan hieman säädyllisemmin. Varsinkin ruokaillessaan. Ja vieraiden saapuessa (tuli vaan mieleen).

Tänään ovat aikataulut sekaisin, mullinmallin, ihan jäljessä. Kertakaikkiaan. Aamupalaa syötiin vasta puoli kymmeneltä. Pyykkikone pistettiin laulamaan jo kahdeksan aikaan, mutta kaikki muu meneekin hitaamman kaavan mukaan. Koska mamalla on hidas vaihde päällä, siis väsy? Kyllä. Ja ne pyykit, joo-o, nekin ovat vielä siellä pyykkikoneessa...

Ja silloin, kun äitee on vähän hidas eikä huomaa ihan kaikkea mitä ympärillä tapahtuu, tapahtuu epäilemättä aika paljon. Kun äiti yrittää heräillä levottoman yön jälkeen, katsovat pojat aamun lastenohjelmia himpun verran liian kauan, neiti omatoiminen tuunaa kasvonsa kuulakärkikynällä ja leikkii majakkaa keittön kyntteliköllä. Mutta kukaan ei satuta itseään, kukaan ei sotke taloa Oivariinilla, eikä kukaan saa aikaan tulvaa keittiön lattialle. Hyvä niin!

Siinä vaiheessa, kun äiti istahtaa tietokoneen äärelle katsoakseen sähköpostin roikkuu yksvee lahkeessa ja hihassa yhtäaikaa ja haluaa syliin. Äidin sylissä tämä tuleva neiti sihteerikkö yrittää naputella tärkeää sähköpostiviestiä ja säätää työpöydän lamppua mieleiseensä asentoon. Ja samanaikaisesti äiti yrittää kirjoittaa omaa viestiään yhdellä kädellä ja sillä samalla kädellä pitää sihteerikkötytön kädet loitolla nappuloista. Viimeistään silloin veljekset heräävät riemuralliin ja tukkanuottasille. Toinen pojista singahtelee seinille ja toinen viuhtoo nyrkeillään kuin paraskin moukarimies.

Jos ei tässä metelissä herää, niin johan on kumma.

Niin, että repäisevää päivää sinnekin!

Joulukuusi sai kyytiä

Ensin tyhjensimme oksat koristeista pikkuisen Minin kanssa. Otin koristeen kuusesta ja ojensin tytölle, joka sanoi jokaisen vastaanottamansa koristeen kohdalla: "Tiitti", ja pisti sen pahvilaatikkoon. Tunsi itsensä tärkeäksi, tuo pikkuinen apulainen. Raahatessani kuusta pihalle tytsy seurasi ulko-ovelle asti ja sopotti sen minkä ehti. Olikohan liian aikaista riipaista risu pihalle? (Ei minusta.)

Keittiön joulukapan pistän kohta pesuun ja tilalle nipsuttelen arkisemman. Samalla saatan hieman fiilistellä mennyttä ja tulevaakin. Toivon niin kovasti, että tämä vuosi toisi tullessaan paljon hyvää mieltä ja onnenhetkiä. Ei yhtään menetystä ja ikävää. Ei surua. Ei pelkoa.

Menetyksiä on ollut paljon viime vuosikymmenellä. Ihan liikaa. Surua ja pelkoakin ihan riittämiin. Pihalle heitetty kuusi kuvaa hyvin mennyttä aikaa, joka on aika jättää taakse (eli heittää pihalle). Nyt on keskityttävä tähän hetkeen ja tulevaan (eli verhojen vaihtoon). Viime vuosikymmenen pienet ilot (ne koristeet, joista Mini kiitti moneen kertaan) ja surut (neulaset, jotka imuroitiin) ovat nyt poissa ja on aika aloittaa uusi vuosi kuin puhtaalta pöydältä, uteliain mielin. Neulasia voi löytyä jostain vielä juhannuksenakin, mutta ei se mitään. Pääasia, että ne koristeet ovat tallella ja löydän ne tarpeen tullen. ;0)

Näihin fiiliksiin päätän tämänkertaisen raporttini täältä huispalandiasta.