tiistai 26. tammikuuta 2010

Tapahtui samaan aikaan...

Eli edellistä postausta kirjoittaessani ne mainitsemani janisieviset pistivät ranttaliksi uimahallissa. Ei siitä sen enempää. Paitsi että isi perui mehukeikan lähihuoltsikalle (uimahallin kahvio oli kiinni) ja tuli kireenä kotio, pojat (ihme kyllä) mukana. Ja kassaneidillä oli taatusti kurkku kipeenä kans...

Seuraavana päivänä saimme kaverilta kutsun Hopploppiin (vaimikäsenytoli) ja koska en itse päässyt mukaan, lähti isukki taas kollien kanssa kolmistaan. Kaveriporukka oli livennyt paikalta siinä vaiheessa kotiinlähtöä, kun isukki oli ravannut ripakinttujen perässä jossain pukukoppien luona ja meteli oli ollut melkoinen. Eivätkä yksin pojat olleet äänessä. Arvaatte varmaan, millä mielellä kotio taas tultiin?

Kuka meitä enää haluaa mihinkään, kun nuo sankarit ovat tuollaisia hihhuleita? Ja halutaanko mekään mihinkään, kun jälkipolvi käyttäytyy kuin viidakossa. Ei siis mitään häpyä!

Nii-in, sopii katsoa peiliin(kin).

Olis taas niinku perhepalaverin paikka, sano.

***

Tänään olin laittamassa ruokaa uuniin. Kalaa ja kasviksia. Kaaharikalle istua nökötti keittiön pöydän ääressä ja teki paperihommia, ihan omasta aloitteestaan. Kylläpä tuo kivasti työskentelikin, niin keskittyneesti, ajattelin. No, mitä teki toinen sankarimme samaan aikaan? Ralliroope (yleensä se rauhallisempi tapaus) yllytti yllyttämistään pikkusiskoaan kirmaamaan ympäri huushollia niin, että pimulla eivät ottaneet jalatkaan enää alleen. Ja vaikka siinä kuinka yritin saada kiinnostumaan muusta, niin keksivät ruveta hippasille jos vaikka kuinka. Viimeinen pisara oli se, kun mätkivät toisiaan istuintyynyillä, toinen yksvee ja toinen viisvee. Halooo!

Sain viimein riemuralliin osallistujat rauhoittumaan muunkin kivan tekemisen pariin ja ehdin kuoria porkkanaa ehkä sen kaksi vetoa, niin jo heräsi Kaaharikallekin rytisemään. Niin ne menivät, typykkä ja toinen rontti mokoma peräkanaa sohvan, rahin, trampan ja nojatuolin väliä. Ja Mini huuteli riemuissaan:" Huppaa, huppaa...hehehe!"

Ei siis auta muu, kuin rakentaa se paljon odotettu temppurata olkkariin. Voisimme askarrella hopploppirannekkeet ja myydä pillivettä (pillimehuja kun meillä ei oo) tiskipöydän luona. Ja kipaista taas radalle huppaamaan, kierimään ja ryömimään. Noin niinkuin esimerkiksi.

Joo, se me tehdään huomenna.

Riemukasta viikkoa!

T: nimim. "Ja olihan ne kodin vakuutukset kunnossa?"

Ei kommentteja: