Kävimme tänään viemässä Minin päivähoitohakemuksen. Nyt se on tehty. :) Itselläni meinasi kyllä mennä jossain vaiheessa hermo, kun yritin onkia Issukalta työaikatietoja ja saada muutenkin mukaan paperien täyttämiseen. Ei irronnut ei. Tuli taas sellainen yh-fiilis, että yksinkö olen vastuussa lapsistani.
Mutta niinhän se varmaan aika usein on, että äitien työvuorojen mukaan lapsia hoitoon viedään ja isät tekevät pitkää päivää. Vai miten on? Mutta kun mun järki (ja päiväkodin henkilökunnan näkemys) sanoo, että lapsilla on yleensä kaksi vanhempaa, jotka ovat molemmat velvollisia hoitamaan muksujaan. Mikä tässä maailmassa mättää?
Ainahan se on niin olluna, että vaimot hoitaa kersat ja miäs tuo leivän pöytään?
Olen joustanut aika paljon viime vuosina ja ihan omasta tahdosta. Olen hoitanut "kersat" ja mies on tuonut leipää pöytään. Nyt minusta tuntuu siltä, että minun ja työnantajani joustot alkavat olla aika tapissa. Siis nimenomaan minusta tuntuu nyt siltä, että nyt olisi aika muidenkin joustaa.
Siinä vaiheessa, kun Issukka veti sen villin "Eihän sitä tiedä onko syksyllä edes töitä"-kortin, aloin nähdä punaista. Ennen syksyä voi tapahtua paljon muutakin. Joku voi saada burn outin tai muuta vakavaa.
Tässä ei ole nyt tarkoitus todellakaan hyökätä Issukkaa vastaan ja haukkua ahkeraa ja tunnollista miestä, lastensa parasta isää (kuten Mini sanoi yhtenä päivänä). Tiedän hänen olevan puun ja kuoren välissä, kun kotona painostaa rouva ja työpaikalla tuottoa odottava työnantaja.
Mutta minusta näistä asioista pitää puhua. Miksi jotkut isät eivät ole puun ja kuoren välissä ja toiset taas ovat? Miksi toiset isät pystyvät järjestämään aikaa lapsilleen ja toiset eivät?
Sitä minä oon tässä vähän miettinyt viime aikoina.
***
Viime yönä näin unta, että joku anonyymi kirjoitti viestin: "Hei, elä nyt viitti!. Et oo tosissas..." Aamulla olin ihan ymmyrkäisenä, että mitä mä olen nyt viittiny, kun tuollaista kommenttia tulee. Nyt en yhtään ihmettelisi, jos vaikka joku tuollaisella kommentilla heittäisikin. Sen verran kiehahtavaa tekstiä tässä alkaa syntyä... ;)
Eilen illalla muuten paljastui, että yksi eskaritytöistä oli päivällä yllyttänyt Kaaharikallea laittamaan kielensä oikein kunnolla kiipeilytelineen rautaiseen tankoon. Aijaijai! Olen nyt aika varma, että poika oppi kerrasta, vaikka yleensä hän ei ihan heti opi kantapäänkään kautta. Sitten menin pullauttamaan suustani sammakon ja sanoin: "Ens kerralla sano, että laita ite ensin!" Olisihan sitä voinut järkevämminkin asian hoitaa...
Mini ei nukkunut tänään päiväunia. No, katsotaanpa, mitä ilta tuo tullessaan... Itkua, naurua vai itkunsekaista naurua?
3 kommenttia:
Kai kaikkien pitää se kieli siihen rautaan jossain vaiheessa laittaa. Ei usko jos ei kokeile... Tuo sun neuvo ei ollut ollenkaan huono, pitää pitää mielessä ;)
Voi Johanna, mulla kävi kömmähdys ja taisin julkaista tekstin ennen kuin se oli edes valmis. Ihmettelitkö yhtään, että mitä tuo rouva tuolla lätäkön takana hourii noin? ;DD
Mutta joo. Kielen tai huulien jäädyttäminen rautaan on varmaan jokaisen lapsen koettava jossain vaiheessa elämää. Kyllä se tulee verenmaku suuhun mullakin, kun muistelen, miten tökkäsin huuleni kerrostalon rautaisiin tikapuihin joskus 80-luvun alussa. Yllytyshulluus ei ole siis kaukaa haettua meidän perheessä...
Iso hali sulle sinne!
Tiedättekös Ylva ja Johanna, minä en ole tuota hölmöyttä tehnyt. :) Joskus olen sentään uskonut äitiä :D
Sitten tuohon tekstiisi. Yh-fiilis on minullakin usein ja sama villi kortti on meilläkin aika usein kuultu. :/ En minäkään ymmärrä miten joskut isät saavat aikaa lapsilleen ja perheelleen. Meillä ainakin tuottaa vaikeuksia. Edes lomista ei tiedä koska on ja pystyykö kaiken pitämään kerralla.
Minä teen meillä kaikki kotityöt, hoidan pojat ja yritän hoitaa juoksevat asiatkin. Sitten joskus hankkii tulla itku, kun saan kommentin raksaan liittyen "olishan sun nyt ison ihmisen pitänyt ymmärtää että sekin pitää hoitaa/asia hoidetaan näin". Me olemme kaikki väsyneitä, tiedän sen ja odotan sitä aikaa kun kaikki normalisoituu. Paitsi, että pelkään sitä pitääkö minun oman palkkatyöni ohella yksin hoitaa kaikki kotityöt, pojat ja sitten vielä se pihakin.
Voimia sinne! Ilmeisen sisukkaita rouvia olemme :D
Lähetä kommentti