Ei pöllömpää

Äidin ja lapsen pikaruokaa lounasaikaan... Olen hurahtanaut kesäkurpitsaan ja lapsetkin alkavat pikkuhiljaa päästä makuun. Pitäisiköhän kokeilla kasvattaa kurpitsat itse ensi kesänä? Olen niin kauhean arka kokeilemaan, vaikka mitä se tekee, jos ei heti onnistukaan? Pitäisi kyllä laajentaa kasvimaata, että sinne saisi mahtumaan kaiken, mitä on ajatellut kasvattavansa.

Pannulla on lisäksi paprikaa ja purkkitonnikalaa, kattilassa nuudeleita.




Kesäkurpitsatonnikala-nuudeleiden lisäksi olen syönyt sanani.

Uhosin tekeväni palatossut valmiiksi, ennen kuin alan tehdä mitään kolmatta työtä tuubikaulurin jälkeen. En tehnyt. Otin eilen langan ja puikot mukaan ompelukerhoon ja aloin suunnitella Minille pipoa. Ihan vaan siksi, ettei tarvitsisi koota palatossuja. Koko illan aikana en saanut aikaiseksi kuin tietyn määrän silmukoita puikolle ja pienenpienen pätkän joustinneuletta. Sitten tyssäsi.

Minulta puuttui suunnitelma ja kärsivällisyys.

Illemmalla istahdin alas työpöydän ääreelle ja katselin muistivihkoni epämääräisiä ja epätoivoisia laskuyrityksiä. Sutattuja ja ylivedetteyjä numeroita, ympyröityjä kohtia ja rasteja. Pelkkää sotkua.

Otin kynän ja aloin vedellä viivoja (numeroiden sijaan) tyhjälle paperille. Silmukka silmukalta. Nurjaa, oikeaa ja tähkän kohtaa. Sain kuvion muodostumaan jo luoduille silmukoille ja jatkoin neulomista. Kunnes.

Minusta alkoi tuntua siltä, että pelkkä koko pipon matkalta syntyvä tähkäkuvio onkin tylsä (tai pikemminkin en vain jaksaisi laskea kerroksia ja heilua apupuikon kanssa). Jospa tästä tulisikin pöllöpipo? Napit silmiksi ja niin edelleen?

Loppujen lopuksi tästä ei taida tulla pipoa laisinkaan, ei ainakaan Minille, sillä silmukoita lienee liian vähän. No, ei se mitään. Koska neulomus on jo noinkin pitkällä, niin tehdään siitä sitten vaikka kaulaliina. Eikö? Jos toiseen päähän tekee jotain muuta kuviota ja sellaisen liinan mentävän halkion, niin eikö se sitten olisi ihan ok?

Kuten huomata saattaa, minusta on tullut lyhytpinnainen tuuliviiri, joka ei tiedä, onko lintu vai kala. Kaikkein eniten tässä harmittaa varmaan se, että eilisiltaisessa ompelukerhossa minulta menivät hyvät jutut ja keskustelunaiheet ohi, kun räknäsin vain silmukoita ja numeroita vuoronperään sohvan syövereissä.

Ensi viikolla taidan jättää käsityöt kotiin. Siten pystyn ainakin osallistumaan ompelukerhon keskusteluihin ja nauttimaan kahviherkuttelusta ilman, että ajatukset pyörivät vain neulomuksessa ja siinä, mitä puikoilla syntyykään... vai syntyykö mitään.