Mikä siinä on, että juuri silloin, kun pikkuinen vauva on parkkeeraanut itsensä rinnalle syömään, niin johan alkaa ympärillä tapahtua? Se on varmaan joku lapsellisten luonnonlaki, sillä olen kuullut näin tapahtuneen aika monessakin perheessä. Meillä nuo pojat ovat jo niin isoja, että hieman voi jo luottaa siihen, että paikat pysyvät pystyssä vauvan ruokailuhetken ajan; sen sijaan enemmän sääntö kuin poikkeus on tilanne, jossa imetyshetken keskeyttää huudahdus vessan suunnalta: "Tuli jo!"

Eilen kävi taas niin. Nälkäinen Mini tankkaamassa ja siinä olisi pitänyt lähteä toisen pyllyä pyyhkimään. Yritin vaivihkaa huudella vessan suuntaan, että se, joka sielä odottelee äitiä, saa vielä pikkuhetken odotellakin. Ei vastausta. Hetken hiljaisuus. Ja sitten alkaa kuulua ihanan jouluisen laulun sävelet kaikuvasta kaakelikopista. Sanoitus on hieman eri, ei ehkä niin herkkä kuin siinä alkuperäisessä Kimmeltävä tähtönen-laulussa... "Tuli kakka kakkanen, tuli kakka kakka..."

Se on ihanaa, kun nuo lapset ovat niin musikaalisia. Viime joulun aikaan olin tippa linssissä, kun kaksospojat seisoivat muun päiväkotiryhmän kanssa kirkon alttarin edessä ja lauloivat tuon oikean Kimmeltävän tähtösen. Ja totuushan oli, ettei kumpikaan laulanut. Kaaharikalle seisoi rivissä käsi melkein rannetta myöten suussa ja Ralliroope oli kääntynyt katsomaan takarivin pojan "sooloesitystä". Mutta oli se vaan niin herkkistä...

Nyt heräsi pikkuinen Mini päiväuniltaan. Osaa tuokin laulaa: livertää, kujertaa ja kurlata. Ja epäilemättä sen kohta tekeekin, kun sain pojat juuri päivälevolle. Tässä talossa ei paljon hiljaista hetkeä ole.