tiistai 2. maaliskuuta 2010

Kuulumisia aasta koohon

Kuulumisia kirjaamassa.

a) Tällä hetkellä Ralliradan Rouva olisi maksupuolella "Läskillä lukutaitoa"-kampanjassa. Eli kirstuun kilahtaisi jokunen lantti omasta pussista, kun ei kerran läskistä raaski luopua...

b) Joku flunssapöpö yrittää kolkutella ovella, mutta joko se tulee peremmälle tai sitten julistan sille kiukuspäissäni sodan. Voi olla, että se tulee silti ja jyrää...

c) Rentouttavan viikonlopun jälkeen olen jo nyt valmis uuteen rentouttavaan viikonloppuun, mutta se ei taida nyt käydä päinsä. En siis matkusta YKSIN viettämään poikamiestyttöpäiviä Helsinkiin, vaan yritän etsiä asennetta arkeen...

d) Minin The Norsu löytyi tänäänkin Kaaharikallen pulpetista. Ilmiselvää tahallista kiusantekoa...

e) Tein aamupäivällä TAAS melkoiset lumityöt pihalla. Voin kertoa, että hikoilin kuin pikkuporsas, eli enempi kuin steppitunnilla. Ja se on jo jotain se!

f) Samanaikaisesti Kaaharikalle ja Ralliroope olivat kuin... kuin... miten sen nyt nätisti sanoisi? Kuin kaksi adrenaliinipiikin saanutta nuorta härkää punaiset kumipuvut päällä. Eli toistensa kimpussa koko ajan. Heitä ei yksinkertaisesti edes kiinnostanut muu kuin toisensa härnääminen.

g) Kaaharikalle kävi jäähyllä kolme kertaa ja Ralliroope kerran. Mini sympatiseerasi istumalla jäähyajat ulkorappusilla.

h) Ralliroope aloitti ruokapöydässä Mestarillisen Pellen ammattiopinnot suoraan työharjoittelulla. Kolmen haarukallisen jälkeen poika oli sängyssä päivälevolla, veljensä sai kuulla papatusta aiheesta "ruoalla leikkimisen seuraamukset" ja Mini piteli korviaan...

i) Saatuani lapset päivälevolle keitin itselleni kupillisen kahvia ja avasin lasten Tuplapatukan...

j) Jos kuljetusalan lakko vaikuttaa Tuplapatukoiden saatavuuteen rajoittavasti seuraavalla kauppareissulla, olen niin sanotusti pississä.

k) Olen myös hyvin tietoinen sanonnasta: "Paha saa palkkansa." sekä "Ahneella on kökkönen loppu." Tai jotain sinne päin.

Tässäpä ne tärkeimmät. Menen sohvalle neulomaan ja katsomaan, kuinka telkkarissa synnytetään ihania vauvoja pohjoisamerikkalaiseen malliin.

Mukavaa työ-/lomaviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

M. Metrossa kirjoitti...

Söit lasten suklaat? Soo soo! :D (nolottaa tunnustaa, mutta karkinhimossa olen useammin kuin kerran syönyt lapsille varatut tikkarit.. )

Ylva kirjoitti...

Niinpä, eikä ollut edes eka kerta mullakaan...

Nolostellaan yhdessä. ;)