Pari päivää sitten istuin kahvimuki kädessä talomme rappusilla. Siinä varjossa katselin kolmea lastani, jotka touhusivat etupihan hiekkalaatikolla. Hetken mielijohteesta laskin puolillaan olevan mukin rappusille ja kävin hakemassa kameralaukun työhuoneesta.
Kameralaukku ja sen sisällä oleva Nikonin filmikamera olivat aikoinaan isäni. Kamera oli isälleni tärkeä, mutta hän antoi minunkin ottaa sillä kuvia ja lainasi sitä pitkiksikin ajoiksi. Kuva-aparaatti oli nyt yhdeksän vuotta seilannut mukanani ilman, että olin ottanut sillä yhtään kuvaa.
Välillä olin avannut laukun ottamatta kojetta pois laukusta, välillä taas olin ottanut kameran ja pyöritellyt sitä käsissäni varovasti. Toisinaan piilotin laukun kameroineen "jonnekin" teille tietämättömille, sillä en voinut edes katsoa laukkuun päinkään.
Nyt aika oli kypsä ja minä myös. Hain kameralaukun, otin kojeen ja tutkin sitä yltympäriinsä. Tyhjä filmi oli sisällä, patterit näyttivät olevan kunnossa ja masiina tuntui saavan virtaa. Laitoin hihnan kaulalle ja tsuumasin kohti lapsia.
Otin kahdeksantoista kuvaa välittämättä siitä, oliko filmi kunnossa vai ei. Jos kuvat eivät onnistu, ei sen niin väliä. Väliä on sillä, että NYT tuli hetki, jolloin uskalsin ottaa sen ensimmäisen kuvan isäni kuoleman jälkeen.
Se oli pieni askel muulle maailmalle, mutta minulle se oli erityinen askel. Ei suuri eikä mullistava, mutta erityinen.
***
Nyt minulla on siis ihana kamera, jolla voin harjoitella kuvaamista. Tavallaan vahinko, ettei se ole digi. Ehkäpä olisi viisaampaa kerätä rahaa digiseen kameraan, jolla harjoitella ja käytää tätä kameraa hieman harkitummin. Minulla ei ole hajuakaan, paljonko filmien kehitykset ja kuvien teettämiset nykyään maksavat...
JOS kameran sisällä oleva filmi olisi ollut täynnä isäni ottamia kuvia, en edelleenkään olisi varma, että teettäisin kuvia. SE olisi ollut vielä liikaa, näinkin monen vuoden jälkeen.
Olen vähän höpsö, mutta niin se vaan on.
4 kommenttia:
Kuvaaminen ON kiva harrastus! Digikamera sopii ehkä lasten kuvaamiseen paremmin kuin filmi, kun niin usein ruudulla näkyy vain pelkkä käsi tai jalka - kuvattava kun on jo siirtynyt muihin hommiin. Mutta toisaalta ennen selvittiin ihan hyvin ilman digikameroita. Filmikamerassa on oma kiireetön tunnelmansa :)
Niinpä, ennen pärjättiin ilman digejäkin. Niin minäkin olen tuumannut. :)
Lasten kuvaaminen tulee olemaan haasteellista tällä filmikameralla, sillä se ei todellakaan ole koskaan ollut liikkuvien kohteiden ystävä. Sen kanssa piti ennakoida niin paljon, että onnistuneiden kuvien saaminen olisi vaatinut lähes meedion kyvyt. ;)
Rupean sitten kuvaamaan vaikka... kiviä. Tai jotain muuta paikallaolevaa. :D
Oi, et ole ollenkaan höpsö, vaan ihana!! Otit tosi suuren askeleen kun kaivoit kameran esille, siitä on hyvä jatkaa :) Iso juttu!
Kiitos Karkki! Kyllä mä tosi monesti mietin, että oonko mä ihan oikeesti pöpi, kun pelkään yhtä kameraa. Mutta nyt tuntuu ihan hyvältä. Nyt oli Aika. :)
Lähetä kommentti