Naisena elämisen vaikeus

Vähän aikaa sitten huomasin puolivahingossa kirjastossa Anna-Leena Härkösen opuksen Terveisiä Pallomerestä. Nyt olen hihitellyt Härkösen jutuille monta päivää.

"Monet miehet valittavat, että naisten kanssa on vaikea elää. Voin paljastaa teille, että vielä vaikeampaa on elää naisena."

Kuka uskaltaa rehellisesti tunnustaa, että kuuntelee vähintäänkin toisinaan miehensä äänensävyjä ja miettii, mitähän tuo ihan oikeasti tuollakin lauseellaan tarkoitti?

Minä voin.

Vaikka tiedän sen olevan turhaa ja hömppää, niin kyllä näin tapahtuu toisinaan. Joskus saatan kyllä tulla järkiini ja unohtaa nuo rivienvälistä kuulemani sivuhuomautukset, mikä olisikin kyllä järkevintä. Olen nimittäin huomannut saman kuin Härkönen: "miehet eivät tarkoita millään mitään", eikä miehen sanoihin kannata takertua liikaa. He saattavat sanoa mitä sylki suuhun tuo ajattelematta asiaa sen enempää. Ja siinä vaiheessa, kun lause ehtii loppuun, on nainen jo vetänyt omat johtopäätöksensä asioista. Tässä esimerkki illallispöydästä:

- Miltä maistuu?
- Tää on ihan hyvää.
- Ihan hyvää? Siis oikeesti, onnks se hyvää vai ei? Mikä siinä tökkii?
- ?
- No, sano nyt suoraan, onks siinä liikaa jotain vai liian vähän? Olisko mun pitänyt lisätä siihen sitä yhtä maustetta, vai ei? Sano nyt!! Onko se liian kypsää?? Ei kai se nyt raakaakaan ole?!?!
- No...
- Mä tein tuntitolkulla sulle ruokaa ja hikoilin tuossa hellan äärellä kuin pikkupossu ja sitte sä et arvosta mun ruokia yhtään! Mä en enää ikinä laita sulle mitään!!! Ole sitte syömättä, ja enkä varmana yllätä sua millään kivalla, kun sä et tykkää kuiteskaan...!!!

Voisin hyvin kuvitella tämänsorttisen "keskustelun" meidän kyökissä miehen pitkän ja rankan työpäivän jälkeen. Todennäköisesti miehelle riittäisi mikrossa lämmitetty valmislihapiirakka ja lasillinen maitoa, jonka jälkeen hän mielihyvin köllähtäisi vaikkapa sohvalle selailemaan tekstiteeveen urheilu-uutisia.

Mahdollisen vuodatukseni jälkeen mieheni todennäköisesti söisi lautasensa tyhjäksi, ottaisi ehkä lisääkin ja painelisi sitten sinne tekstiteeveen äärelle - ajattelematta sen enempää vuodatustani ja sen merkityksellisyyttä. Hän ei ole tunteeton, vaan hän on mies. Mies, joka voi unohtaa ikävät puheet (kuten vaimonsa jäkätyksen) samantien.

Hyvä niin, sillä mitä minä tekisin kaiken tuon purkaukseni jälkeen? Tömistelisin mielenosoituksellisesti makuuhuoneeseen, paiskaisin oven mennessäni kiinni ja heittäytyisin sängylle parkumaan. Tai vähintäänkin jäkättämään yksikseni miehen tunteettomuudesta ja omanapaisuudesta.

Mitä me tästä opimme? No, ainakin sen, että Härkönen on aivan oikeassa. Naisena eläminen on paljon vaikeampaa kuin miehenä oleminen. Perusteluni: ruoankäryinen kaaosnäytelmä päättyy siihen, että mies köllöttelee sohvalla mielipuuhassaan ja ihan tyytyväisenä. Samanaikaisesti nainen itkee makuuhuoneessa kurjaa oloaan ja suree olemattomia ruoalaittotaitojaan ja tunteetonta miestään. Jos asiat ovat oikein pahasti, nainen saattaa surra siinä ohimennen paljon muutakin, ja silloinhan ei voi kukaan väittää, että miehellä olisi rankempaa, vai?

Kyllä naisena eläminen on vaikeaa. Piste.


Ps. Tervetuloa lukemaan tunteenpurkauksiani, Messi!