tiistai 15. helmikuuta 2011

Juhlapäivä

Viimeiset lähes parikymmentä vuotta Ystävänpäivä on jäänyt hieman varjoon juhlinnan osalta, sillä sinä päivänä keskitymme enempi juhlimaan Issukkaa. Eilen oli tarkoitus lähteä ulos syömään, mutta lasten röhien takia päätimme juhlia kotosalla. Sovimme, että Issukka tuo töistä tullessaan kiinalaista.


Minä tein suklaakakun ja lapset aloittivat hedelmäsalaatin valmistamisen. :D


Tällaiselle minille Minille on oikein oivallinen väline ihan tavallinen ruokailuveitsi upotettuna banaaniin. Ensin se veitsi upposikin pehmeään banaaniin milloin mitenkin päin, mutta sitten alkoi syntyä viipaleita. Pieniä ja suuria, suuhun sopivia.



Ralliroope kuori elämänsä ekan omenan, niinku silleen ihan vimosen päälle tarkasti. Vau! (Ihan turhaan olen piilotellut kuorimaveistä pojilta.)


Mini ja Kaaharikalle kuorivat klementtiineja, joita Kaaharikalle sitten pilkkoi omenoiden lisäksi.


Suklaakakku ja hedelmäsalaatti sopivat muuten yllättävän hyvin yhteen. Issukalle vielä kahvi ja konjakki, äidille kahvi ja Baileys ja lapsille limsalasilliset. Oli onnittelukipistelyn aika.

Onnea Issukalle!

Ps. Tuosta konjakin ja Baileys:n kipistelemisestä lasten läsnäollessa ei tarvitse huolestua. Meillä alkoholi ei ole tabu, mutta sitä ei myöskään ruveta suuremmin lipittelemään lasten ollessa mukana. Juhlapäivän kunniaksi myös lapset saivat kipistellä ja he tiesivät kyllä eron lasten ja aikuisten juomilla. Kolmesta minihörpystä Baileys:ia kahvin kanssa ei paljon humalaan tule - edes minä. ;)

Vai tarviiko edes selitellä?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan holtitonta menoa ;)
Aiempaan, ihanaa että oli onnistunut reissu! Ja ehkäpä isovanhemmatkin arvostavat sinua vähän enemmän nyt kun näkivät itsekin millaista se elo ihanien lasten kanssa on!

Susanna

assari kirjoitti...

Reippaita lapsukaisia teillä :) En minäkään ole vielä kuorimapuukkkoa antanut vanhemman pojan käteen (saati muuta puukkoa).
Tähän piti sanoa vielä jotain, mutta nyt tuli totaali "blackout".

Ylva kirjoitti...

Susanna, juu-u melkoista. ;D

Assari, Ralliroope on monet kerrat pyytänyt, että saako kuoria itse, mutta alku on näyttänyt niin hurjalta, että olen katkaissut homman hetalkuun.

Nyt Ralliroopella oli asenne kohillaan, tyyliin "Elä sie äiti nyt hössötä, kyl mie osaan tän..." :DD

Hedelmäsalaatin teko on siitä hyvä juttu, että siinä on aika helppo antaa kullekin tehtäviä taitotasonsa mukaisesti.

Marsala kirjoitti...

Ihana päivä teillä taatusti oli :) Kummasti ne pienet kädet oppii nopsaan tekemään noita juttuja - ensin katsomalla, sitten kokeilemalla. Aattelin että jos laittaisin meilläkin tuon hedelmäsalaatin teon porukalla - isäntä pureskelis tod.näk banaania, koira omenaa ja kattosivat vierestä kun mie pilkon ;)

ps. sul on mun luonto tuon aikuisten virvokkeen suhteen... :D

Ylva kirjoitti...

:D Marsala, kyllä oli ihana toisenlainen päivä, rauhallinen sellainen.

Ja noille lapsille on ihan turha esittää, ettei muka ikinä juo aikuisten juomaa, alkoholia. Kun Issukka sain konjakkia kahvin kanssa, niin Baileys oli ihan ok valinta mulle. Kaikki ne kolme pientä hörppyä... ;D