Rusinan paikka

Me yritämme jo kovasti aloittaa kesäfiilistelyä terassillamme. Vaikka vähän tulee, niin ei haittaa: ulkona syödään.



Ulkona viihdytään muutenkin eri tavalla kuin talvella. Eilen meni kuusi tuntia hujauksessa.

Sain vihdoinkin perattua mansikkamaatakin niin, että sieltä erottuvat puskat toisistaan. Kävin hakemassa puutarhaliikkeestä lisää multaa kasvimaalle ja sain toisen pojista kaveriksi mukaan.

Sen, joka saattaa saada päähänsä mitä vaan.

Nyt hän köpötti munamiehenä kukkapöytien alla ja kun olimme lähdössä, hän ei ilmeisestikään saanut rauhaa, ennen kuin oli kiivennyt multasäkkikasojen päälle juoksemaan.

Taitava poika, eikö?

Ja niin arvaamaton. Mutta en minä todellakaan voi kävellä käsikädessä hänen kanssaan koko aikaa. Sellaiset koiravaljaat olisivat hyvät, mutta näinköhän ne pitkälle ajateltuna toimisivat...?

Olisikohan liian myöhäistä opettaa häntä kulkemaan vieressä makupalan yllyttämänä? Aina, kun hän kulkisi nätisti mukana, hän saisi jonkun ihanan makupalan palkinnoksi hienosta suorituksesta.

Rusinoista hän pitäisi.

Ja tiedän kyllä, että nyt menee himpun verran yli, mutta menköön. Ehkäpä olenkin vain kateellinen pojalleni, että hän voi juoksennella niiden multasäkkien päällä ilman, että sisäinen ääni keskeyttää koko homman? Jospa itsekin haluaisin ottaa jonkintasoisen (huonokuntoisen tonnikeijun) spurtin pehmeiden säkkien päällä?

Hieman paheksuttavaa ja paikoin vaarallistakin, mutta ah niin hauskaa!

Pienen ripitykseni jälkeen poikani halusi palauttaa kottikärryt paikoilleen ja sen sijaan, että olisin myöntänyt heti luvan, aloin epäillä ääneen sitä, pystyykö hän kärryjen palauttamiseen kolhimatta muita autoja tai rälläämättä tienoota ympäri. Sen jälkeen hän sen luvan kyllä sai.

Ja hän teki nappisuorituksen. :)

Se olis ollu, niinku, rusinan paikka.

Sekalaista asiaa ja asian vierustaa

Olin jo hautaamassa ajatuksen siitä, että saisin tehtyä istutusalueen yhteen tonttimme kulmista. Piti nimittäin valita leikkimökin ja istutusalueen välillä, sillä rahat eivät justiinsa nyt riitä molempiin.

Vai riittävätkö?

Tiedä sen rahan riittävyydestä muutenkaan, mutta jos tekisimme niin, että pystyttäisimme leikkimökin nyt kesällä ja istuttaisimme istutusalueen kasvit osissa, rahamme riittäisivät paremmin. Tänä keväänä siis muutama pikkarainen puska ja ensi keväänä lisää... Muutaman vuoden päästä meillä olisi sitten se istutusalue kutakuinkin valmis.

Siis niin valmis kuin se sillä kertaa vain voi olla.

Tänä keväänä kevätesikot kukkivat niin valloittavasti, että ihan hymyilyttää. Ja naapurilta saatu lipstikka taisi selvitä talvesta ja siitä, että se syksyllä vahingossa myllättiin jonnekin kasvimaan mullan sekaan.

Joku luuli sitä rikkaruohoksi. ;)




Villalangat eivät houkuttele, mutta bambulanka kylläkin. Ystävän äidille on lähdössä yllätyspostia pian, kunhan saan pöytärievun pääteltyä. :D Minusta oli aivan ihanaa kuulla, että ystävä halusi yllättää äitinsä pöytärievulla, johon oli itsekin tykästynyt. Pitäisi vain löytää hyvä lankakauppa, jossa olisi myytävänä muutakin kuin yhtä värivaihtoehtoa kerrallaan...




Parivaljakko lähti pari iltaa sitten kaverin luokse leikkimään. Olin aamulla ärissyt ja murissut ja polkenut jalkaa, mutta kun katselin sitten illalla noiden rakkaiden menoa tuon pihamaan poikki, sydän oli pakahtua.

Pitäisi osata useammin sanoa, että he ovat rakkaita ja tärkeitä.




Se oli se samainen ilta, kun laitoin ruokaa ja minulla oli kattilaa ja pannua kuumilla levyillä. Piti vahtia ja sekoittaa, varoa polttamasta mutta saada paistumaan. Ristisanalehti oli avoinna pöydällä ja miekkosista se, joka ei mielestään opi varmaan koskaan lukemaan (ja jonka maitohampaatkaan eivät lähde varmaan ikinä), tuli ja alkoi tutkia lehteä.

- Äiti, näytä mulle, miten tätä täytetään.
- Äiti, tähän tulee tutti, äiti kato!
- Äiti saanko mä kirjoittaa tuohon tutti, miten se kirjoitetaan?

Jauhelihat kärähtivät, makaroneista tuli ylikypsiä ja puhelimen soidessa (pitkään) siihen vastattiin:

- Uuu, uuu on se kuoppa.

Mutta siinä se nyt on. :DD

Ps. Sillä, oliko tutteja yksi vai useampi, ei tainnut sitten olla mitään väliä...

Tämä postaus...

Sisältää, taas, tilitystä ja armotonta analysointia...



Olen yrittänyt opettaa kaksosille, aika pitkään jo, tietynlaista syy-seurausta. "Jos teet noin, siitä seuraa näin..." Esimerkiksi, jos juokset päin seinää, sinua sattuu. Jos puret veikkaa, häntä sattuu. Jos hän puree takaisin, teitä molempia sattuu, eikä kellään ole kivaa...

Jossain vaiheessa syy-seurauksista alkoi tulla sellaisia ulkoisia syy-seurauksia, eli lähinnä minä aloin jaella Niitä Seurauksia. Yleensä olen pyrkinyt asiassa kuin asiassa siihen, että syy ja seuraus todella kulkisivat käsikädessä. Esimerkiksi: jos ajat vielä kerrankin rundia autotiellä, pyörä lähtee jäähylle.

Meillä siis polkupyörätkin joutuvat jäähylle.

Tai esimerkiksi, jos saat toisen itkemään, sinun tulee saada hänet myös nauramaan. Kumpi on vaikeampaa?

Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa alan laukoa pienistäkin asioista hirveitä ukaaseja. Tänä aamuna alkoi jo ennen aamupalaa parikin nälviminen ja tälle lällättely. Kuuntelin kerran ja heitin heti ukaasin: jos jatkatte toistenne kiusaamista ja pahanolon aiheuttamista, lähtevät pyörät loppuviikoksi jäähylle!

Huomasitteko?

Miten kummassa polkupyörät ja toiselle nälviminen liittyvät yhteen? Ovatko minulta keinot loppu? Kaiken lisäksi ymmärsin heti, että loppuviikko on ihan liian pitkä aika mokomasta asiasta muutenkin ja peruin sanani sen suhteen.

No, niin tai näin, polkupyörät ovat jäähyllä tämän yhden päivän ja huomenna on mahdollista saada taas uudet jäähyt...

Nyt pitää mennä. Kiireessä kirjoitin, mutta nämä asiat nyt mieltäni tällä hetkellä mietityttivät.

Terkuin, Analyysi-Anna

Välipalalla pillitetään

Välipalalla saa pillittää.




Se tekee hyvää varsinkin perheen astmaatikolle.
Puhaltaa pilliin.




Välillä haukataan näkkäriä.




Ja sitten puhalletaan taas.




Arvaa, kokeilinko minäkin?


;)

Nyt ja aina

Sen verran rankalta tämä pyöritys tuntuu täällä kotirintamalla, ettei meinaa ehtiä ja jaksaa mitään muuta. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että kuusivuotiaiden kanssa joutuu edelleen työstämään asioita, joita on työstetty kaksivuotiaasta lähtien.

Eilen päätin, etten hermostu.

Se päätös ei ihan pitänyt.

Verenpaineeni ovat ilmeisesti hurjan korkealla ja päänsäryt jokapäiväisiä siitä johtuen. Lihakseni ovat krampissa jännityksestä ja olen miettinyt, onko kukaan koskaan saanut burn out:ia kotiäitivuosinaan.

Kulutinko itseni loppuun näinä vuosina?

Kuopuksen kanssa on ollut helppoa ja vaikka (onneksi) eloisa onkin, meidän päivämme rullaavat yleensä hienosti ja ilman sen kummempia paineita. On uhmaa ja "minä itte"-vaihetta, mutta niistä selvitään kyllä. Sitten saapuu kimppakyytiauto pihaan, ovet lennähtävät auki ja kaksi hihhulia rymistelee sisälle toisiaan tönien ja potkien.

Apinalauma.

Minua eivät haittaa tietynlainen meteli ja lasten äänet. Minua haittaa se, että koko ajan kilpaillaan, nälvitään, tapellaan, tuupitaan, kiusataan, huudatetaan, tökitään ja lyödäänkin. Ja kaikkea tätä kehystää hirveä huuto, rätkätys, kätkätys, hirnuminen ja kiljuminen tahi karjuminen, oltiin sitä sitten kotona tai kylillä.

Eikä mikään pysy ehjänä.

Kuten aiemmin taisin kertoa, lahjaksi saatu kourupeli meni pirstaleiksi alta kolmen tunnin, lahjan antaneiden vieraiden vielä ollessa meillä. Eilen otimme käyttöön purkkijalat ja kappas vaan, yksi purkeista oli pirstaleina alta 20 minuutin.

Minä en sanonut mitään. Ei tarvinnut.

Ennen kuin otimme purkkijalat käyttöön, nakutin pojille melkoisen ukaasin. Jos nämä ihanat vempeleet hajoavat heti, julistan perheen pojille lelujen vastaaottokiellon. Me emme osta heille leluja emmekä myöskään vastaanota lahjoina leluja. Ja näinhän me nyt sitten joudumme tekemään.

Ei siis ainakaan kuukauteen uusia vesipyssyjä hajonneiden tilalle (jotka siis hajosivat pari viikkoa sitten ekoilla käyttökerroilla), ei leijoja, hiekkaleluja eikä muitakaan kesäleluja. Ei sisäleluja eikä ulkoleluja.

Sen lisäksi, että meillä ovat viime aikoina hajonneet purkkijalat ja kourupeli, samalla listalle ovat joutuneet laadukas jalkapallo ja Pentikin syvä lautanen. Ja juomapullo. Jalkapallo tosin jäi auton alle; ei mullilauman hajotettavaksi. (Loput jalkapallot ovatkin sitten onneksi turvassa talon katolla.)

Niin, että rojua tulee.

Jos poikiemme jäljiltä joutuu keräilemään sirpaleita, niin joutuu sitä puuhaamaan vähän muutakin. Viimeisimmän kyläilyreissumme jäljiltä mummoni joutui kärräämään kuulema neljä kotkikärryllistä hiekkaa etupihalleen, kun sällit A ja B olivat hieman "haravoineet"...

Täytyy tunnustaa, että olen jonkinmoisen hermoloman tarpeessa. Minä, jolla on aina ollut (varsinkin ennen omia lapsia) pitkä pinna ja ymmärrystä lasten toilailuille. On ollut keinoja ja huumoria. Nyt ei vaan oikein jaksais.

Ja silti minä rakastan heitä. Nyt ja aina.

Ex tempore

Meillä kävi tänään tuuri ja olimme Minin kanssa juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Pääsimme ihan ex tempore pienelle linja-automatkalle ja lastenteatteri-esitykseen. Ulkoilemaan olimme menossa ja sisälle pieneen tunnelmalliseen teatterihuoneeseen päädyimme.

Onneksi ulkovaatteiden alla oli ihan säädylliset sisävaatteet...

Ei siis aamupuuroista paitaa, eikä pieneksi kutistuneita collegehousuja. ;DD Ja tukkakin oli lähtökiireessä sutaistu ponnarille, eikä roikkunut silmillä. Paitsi ehkä vähän mulla...

Ja neidillä pienet maitoviikset ylähuulen päällä.




Mini näytti pitävän esityksestä ja minustakin se oli kivasti toteutettu.

Ei hassumpi aamupäivä!

Ps. Kuvat eivät suoranaisesti liity päivään, vaikka ekassa kuvassa jollakulla onkin käynyt tuuri ja tokassa kuvassa joku primadonna esiintyy stagella. Melkein kuin teatterissa siis. ;DD

Minimokkapala-muffinssit (maidoton)

2 kananmunaa
1½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl kiehuvaa vettä
100g maidotonta margariinia (Keijua)

Kuorrute:

150g maidotonta margariinia
3 rkl vahvaa kahvia
3 rkl kaakaojauhetta
1½ tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vuorotellen veden kanssa. Lisää sulatettu rasva joukkoon. Paista minimuffinsseja 175C asteessa noin 10 min, isoja muffinsseja 15-20 min. Jäähdytä ritilän päällä.

Tee kuorrute vatkaamalla pehmeä rasva muiden aineiden kanssa ja pursota se jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele.

Alkuperäinen ohje löytyi Pullahiiren blogista.

Viikonloppuna

Mini toivoi saavansa pinkin Hello Kitty-kakun. Hän sai sellaisen, joskin oikaisin hieman toteutuksessa...




Vaan innostuiko hän??? ;)

Kaksi juhlapäivää olivat ihanat ja meillä oli tuuria, että sää suosi ulkonaoloa. Hulabaloo ja sokeri saivat toisen pojistamme kyllä hieman sekaisin, mistä tunsin hetkittäin jopa suurta tuskaa. Sanoinkin sunnuntai-iltana läheisille vieraillemme, että voisin itkeä viikon putkeen. Siltä minusta tuntui, kun kivenmuhkareet alkoivat lennellä pihallamme. Kun pari tuntia aiemmin lahjaksi saatu pallopeli oli pirstaleina. Kun mopo ei yksinkertaisesti pysähtynyt, vaan karkasi käsistä.

Kun en voi kirmata hänen kintereillään koko aikaa. Enkä ehtiä pysäyttämään vaaratilanteita estääkseni. Oli Luojan lykky, ettei ketään sattunut. Enkelit olivat valppaina, kun herra huu heitteli kiviä.

Sille, joka aikoo nyt tulla sanomaan, että pojat on poikia, voin kertoa, että tiedän. Kyllä tiedän sen ja sallinkin. Mutta sen lisäksi tuo toinen hurumurmeli on myös jotain muuta. Ei hänelle riitä tavalliset rajat eivätkä normaalit käytännöt.

Minusta tuntuu jotenkin siltä, että useimmat eivät oikeasti tiedä, miltä minusta äitinä tuntuu, kun oma lapsi alkaa sekoilla. Siis ihan oikeasti sekoilla, toimia erittäin arvaamattomasti ja vaarallisestikin. Jokainen normaali lapsi on luonnostaan liikkuvainen, utelias ja aikaansaava. Jokainen lapsi villiintyy joskus. Jotkut enempi ja jotkut vähempi. Mutta tuo meidän ipanuus on niin arvaamaton ja kekseliäs ihan koko ajan.

Minä olen niin väsynyt tähän varuillaoloon.

Olen ollut varuillani jo monta vuotta. Nyt en oikein enää jaksaisi. Kun kuusivuotiaan kanssa saa kaupassakin olla valppaana, että mitä tuo keksii seuraavaksi yhtäkkiä. Kiivetä korkealle vessaparipakettipinon päälle (jättisuuri pino voi kaatua ja poika siinä samalla pudota), alkaa heiluttaa vieraiden ihmisten kärryjä (siellä nukkuva vauva voi pelästyä; vanhempansa pelästyivät jo), sammuttaa hedelmävaa'an (no, mitäpä tuosta)...

Ylittäessämme tietä hän voi yhtäkkiä alkaa viskoa pientareelta löytämiään kiviä ympäri asfalttia (missä vaiheessa hän ne kivet edes otti???). Omalla pihalla hän viskoo koko ajan jotain (lelut eivät pysy välttämättä kahta tuntia pidempään ehjinä) tai hän tekee huimia pääalaspäintemppuja vauhdikkaassa keinussa (kuhmuja, mustelmia ja haavoja riittää).

Enkä minä voi teipata häntä seinään kiinni.

Enkä minä jaksa selittää ihmisille, että kyllä tuota lasta on yritetty kasvattaa.

Ymmärtääkö minua kukaan muu kuin samanlaisen äiti?




Mutta nyt vähän muuta jutunjuurta tähän loppuun.

Tarjosimme sunnuntaina täytekakun sijaan jätskiä. Kuvassa on kaksi astiaa, joista pienempään tuli jäätelö"kakku" (eli pakettijätskin paloja, suklaakastiketta ja muutamaa nami sekä Hello Kitty ja kynttilä) ja isompaan jääpalapussi pitämään jätski koossa pidempään. Suosittelen tällaista helppoa synttärikakkua kaikkiin lastenjuhliin. Äidit pääsevät helpommalla.

Silti seuraavat synttärit (syyskuussa) järjestääkin sitten iskä.

Piste. ;)

Voikaa hyvin!

Mansikanmakuiset marengit

3 kananmunan valkuaista
3 dl mansikanmakuista tomusokeria
3 dl tomusokeria
1 tl omenaviinietikkaa

Yhdistä kananmunan valkuaiset ja noin 2dl tomusokeria ja vatkaa muutama minuutti. Lisää loput tomusokerit ja jatka vatkaamista noin 8 minuuttia. Lisää omenaviinietikka ja vatkaa vielä hetki.

Pursota uunipellille leivinpaperin päälle mieleisen kokoisia marenkikukkasia ja paista 100C asteessa noin tunti.

Tästä annoksesta tulee pellillinen makeita herkkupaloja.

Suunnittelu sujuu ja toteutus tökkii

(Tässä vähän aikaa kadoksissa ollut postaus kaaoksen keskeltä:)



Näinä kotiäitivuosien viimeisinä kuukausina olen herännyt huomaamaan, millaisen kaaoksen olen saanut aikaan kotona. Tai no, me olemme saaneet lasten kanssa aikaan. Tällä hetkellä sana kaaos kuvaa parhaiten sitä näkymää, joka leviää silmien eteen jo eteisessä.

Jos joku on jättänyt pusakkansa lattialle, niin siinäpä se sitten on. Tai jos joku toinen ei löydä aamulla suoraan käteen ojennettuja sukkiansa parin touhukkaan tunnin jälkeen, niin siinäpä etsii. Hyviä piilopaikkoja on paljon.




En enää edes vilkuile keittiön pöydän alle, mutta voin taata, että pian siellä on jotain epämääräistä niin paljon, etten ihmettelisi, jos se jokin epämääräinen mönkijä purisi meitä ruokailijoita varpaista.

Kohta siellä (pöydän alla) kasvaa varmaan jo heinää.

Jos kesästä tulee oikein hieno, lämmin ja aurinkoinen, niin terassin ovi vaan auki ja keittiönpöydän äärellä istuessakin tuntuisi siltä, kuin oltaisiin ulkona. Sellaista kesäfiilistä! Ja ihan omassa keittiössä!




Vaan ehkäpä se kuitenkin täytyy jossain vaiheessa kerätä voimansa ja imuroida, pestä ja ehkä puunatakin. Viikonloppuna juhlimme Miniä ja saamme kotiin ihania ja odotettuja vieraita. Kaupassa on käyty, vaaleanpunaiset marengit ovat uunissa ja kakkupohja odottaa pakastimessa.

To do-listan pari ensimmäistä kohtaa on siis (melkein) tehty; sen sata ja kolmekymmentäkahdeksan kohtaa on vielä tekemättä.

Asiaa ei auta sekään, että olen ihan intona suunnittelemassa istutusaluetta etupihalle ja eilen käytin pari tuntia asettelemalla hyppynaruja ja kivenlohkareita tontinnurkalle. Pylly pystyssä ja Bling bling-mittanauha mittausvireessä. Juoksutin jopa lapsia hakemaan kiviä ja näin vaivaa vaihtamalla kivien asentoja ja tuumailemalla että onko puskan hyvä väli tasan metri vai metrikakskytviis. Senkin ajan olisin voinut käyttää imuroimiseen ja lattioiden pesuun.

Vaikka hyvin suunniteltu on kuin puoliksi tehty, niin tuskin se istutusalue siihen tontinnurkkaan ihan heti tulee. Kun nyt ensin tuijotellaan tovi niitä kivenlohkareita ja hyppynaruja, päivitellään tarvittavan mullan määrää ja arvotaan, kuka istutusalueen kaivaa auki, niin sanotaan vaikka sitten vasta, että homma on ikään kuin puolessa välissä.

Suunnitelmien ja toteutusten välissä voi olla joskus aika väli (ja monta vuotta).

Vakuuttaa Nimim. "Kaks vuotta sitten se puutarhurin kanssa paperille suunniteltiin..."

Takaisin To do-listan pariin.

Arvontapalkinto ja vähän muutakin

Fredrika järjesti jokin aika sitten tuliaisarvonnan ja lupasi voittajalle jotakin ikimuistoiselta Kiinanmatkaltaan. Kaneli-kissa tökkäsi minut voittajaksi ja tässä esittelen ihanaisen Fredrikan lähettämän yllätyspostin sisällön:




Ja nyt vasta huomasin, että se jännittävän näköinen postikortti kiinanmuurilta on jo pihistetty parempiin käsiin...

Meillä on keskusteltu muurista jokusen kerran viime aikoina ja yhtä kummissaan taitavat lapset olla muurin koosta kuin minä aikoinaan. Ja jos pääsisin paikalle, niin huh huh sitä fiilistä...

Tuo vihko on kulkenut käsilaukussani, mutten ole raaskinut kirjata siihen mitään. Vielä.

KIITOS vielä, Fredrika!




Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan äitienpäiväkorttipajasta. Napsin kuvia ja lapset nauttivat maalaamisesta. Meillä oli ihanan rauhallinen tunnelma. Suljin kameran ja käänsin hetkeksi selkäni puuhastelijoille. Siis ihan vain puoleksi sekunniksi...




Ja Herra Luova oli ehtinyt maalata muutakin kuin paperia ja käsiänsä.

Jälleen kerran kuvakavalkaadi päättyy pesuhommiin...




Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Nyt pihalle!!!

Voikaa hyvin!

Juhlintaa ja huristelua

Toukokuu näyttää olevan sekä kiireinen että juhlia täynnä. Eilen juhlimme äitien lisäksi ministi Miniä, joka sai puhaltaa pakastimesta sulatettujen muffinssien päälle tökätyt kakkukynttilät.






Hetkeä aiemmin olin saanut (kirjaimellisesti) sänkyyn paistettujen kananmunien ja paahtoleivän lisäksi ekstrajuhlallisen aamiaisen. Mitäpä siitä, jos einekset vähän levähtivät lakanoille, kun ne oli niin antaumuksella ja hyvällä ajatuksella äidille kuitenkin koottu. ;)

Äitienpäivän kunniaksi pääsin myös parin tunnin moottoripyöräajelulle Issukan kanssa! Ei ollut perävaunua saati sivuvaunua tai takapenkkiä mukuloineen. Vain minä ja Issukka. :)

Nyt täytyy myöntää, että toukokuu kalenterissani näyttää niin hurjalta muistiinpanoineen, että jos meistä ei paljon kuulu, niin ei pidä ihmetellä. Myös kauniit ilmat pitävät meidät pihalla iltamyöhään. Fredrikan järjestämän arvonnan palkinnosta laitan kyllä postauksen pikimiten, kun sain nyt tuon kameran akunkin ladattua...

Täällä siis ollaan.

Yhdessä vai erikseen?

Minulta kysyttiin eilen, haluammeko me vanhemmat kaksosemme samalle vai eri luokalle. Koska työskentely samassa eskariryhmässä sujuu ongelmitta ja parikkia häiriköimättä, ei minusta ole syytä erottaa poikia toisistaan eri luokillekaan. Soisin heille sen turvallisuuden tunteen ekoina kouluvuosina, kun oma läheinen veli on lähellä myös koululuokassa.

Koska he siis eivät häiritse oppimistapahtumaa ja viihtyvät myös erillään.

Kotona meillä on tällaista:









Mitä enemmän he touhuavat yhdessä eskarissa sitä enemmän he nuhjaavat kotona. Höröttävät, hihittelevät, rääkyvät ja röhkivät. Tuuppivat, potkivat ja kyhnäävät (ihan niinkuin kohdussakin aikoinaan).

Ja lopulta karjuvat.




Siitäkin huolimatta haluamme heidät samalle luokalle.

1+1=2

"Yks plus..."

Tässä ovat Minin "Maksuttakengät". Sen verran totuutta noissa tytön nimeämissä jalkineissa on, että tyttö sai ne maksutta ystävältään, jolle ne eivät enää mahtuneet. Ne ovat lempparikengät.

Sen lisäksi, että kengät ovat olleet meille maksuttomat, ne ovat edelleenkin Matkustuskengät. Mini sai pitää niitä pitkällä automatkalla, kun muutoin ulkoillessa jouduttiin vielä sujahtamaan talvikenkiin. Nyt Matkustuskenkiä voi pitää ihan kotipihallakin. :)




"...yks..."

Tässä ovat perheenäidin maksulliset kengät. (Eivät sentään korkkarit.) Harkitsin tosi pitkään uusien saappaiden ostamista ja loppujen lopuksi lasten kenkäostosreissulla valitsin nämä popottimet varmaan tasan puolessatoista minuutissa. Tai kahdessa, jos otetaan sovituskin mukaan.

Lasten kanssa pitää toimia, siis päättää eikä pähkäillä.

Varsinkin, jos on kenkäostoksilla yksin kolmen lapsen kanssa minuuttiaikataululla... No, päädyin edelleenkin nokialaisiin, joskin musta väri vaihtui punaiseen. (Ne loppuunkuluneet mustat olen joskus saanut ilmaiseksi kesätyöpaikastani ja pienin tarjolla oleva koko oli 40. Minun jalkani ei välttämättä ole kokoa 40. Mutta kun ilmaiseksi sai...)




"...on yhtäkuin kaks."

Illalla maksulliset ja maksuttomat kengät päätyivät takapihan terassin ovimatolle ja siinä ne olivat vielä tänäkin aamuna. Ei siinä mitään, kunhan muistamme eskariin lähtiessämme, että lempparipopottimet ovat siellä.

Ettei tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa.


(Eka kuva on otettu jo joskus aiemmin, siksi vähän eriparikuvat.)


Värikästä päivää!

Välipalalla

Rätkätyksen seurauksena syntyi hikkabarbagikka. :)


Peeässänä näytän hyvän opuksen, joka kannattaa lukea, jos ei ole vielä lukenut. Tämän Kinsellan kirjan hotkaisin nopeaan tahtiin ja sain siitä sellaisen hikan, että pakko saada lukea muutkin kyseisen kirjailijan kirjat.




Nälkä kasvaa syödessä. ;)

Krooh pyyh

Täältä ihmeellisen väsymyksen keskeltä huikkaan, että Hanniksella on blogissaan hauska arvonta, joten käykääpä kurkkaamassa ja osallistumassa.



Vapunjuhlintaa en voi syyttää väsymyksestäni, joten ihmetellä vaan täytyy, mikä on imenyt voimani näin täysin. Pakko mennä huilaamaan sohvalle, vaikka juuri äsken nukuinkin jo vajaan tunnin lattialla, neidin sängyn vieressä.

Krooh pyyh vaan.

Olkaa te pirteämpiä. ;)