Olin jo hautaamassa ajatuksen siitä, että saisin tehtyä istutusalueen yhteen tonttimme kulmista. Piti nimittäin valita leikkimökin ja istutusalueen välillä, sillä rahat eivät justiinsa nyt riitä molempiin.
Vai riittävätkö?
Tiedä sen rahan riittävyydestä muutenkaan, mutta jos tekisimme niin, että pystyttäisimme leikkimökin nyt kesällä ja istuttaisimme istutusalueen kasvit osissa, rahamme riittäisivät paremmin. Tänä keväänä siis muutama pikkarainen puska ja ensi keväänä lisää... Muutaman vuoden päästä meillä olisi sitten se istutusalue kutakuinkin valmis.
Siis niin valmis kuin se sillä kertaa vain voi olla.
Tänä keväänä kevätesikot kukkivat niin valloittavasti, että ihan hymyilyttää. Ja naapurilta saatu lipstikka taisi selvitä talvesta ja siitä, että se syksyllä vahingossa myllättiin jonnekin kasvimaan mullan sekaan.
Joku luuli sitä rikkaruohoksi. ;)
Villalangat eivät houkuttele, mutta bambulanka kylläkin. Ystävän äidille on lähdössä yllätyspostia pian, kunhan saan pöytärievun pääteltyä. :D Minusta oli aivan ihanaa kuulla, että ystävä halusi yllättää äitinsä pöytärievulla, johon oli itsekin tykästynyt. Pitäisi vain löytää hyvä lankakauppa, jossa olisi myytävänä muutakin kuin yhtä värivaihtoehtoa kerrallaan...
Parivaljakko lähti pari iltaa sitten kaverin luokse leikkimään. Olin aamulla ärissyt ja murissut ja polkenut jalkaa, mutta kun katselin sitten illalla noiden rakkaiden menoa tuon pihamaan poikki, sydän oli pakahtua.
Pitäisi osata useammin sanoa, että he ovat rakkaita ja tärkeitä.
Se oli se samainen ilta, kun laitoin ruokaa ja minulla oli kattilaa ja pannua kuumilla levyillä. Piti vahtia ja sekoittaa, varoa polttamasta mutta saada paistumaan. Ristisanalehti oli avoinna pöydällä ja miekkosista se, joka ei mielestään opi varmaan koskaan lukemaan (ja jonka maitohampaatkaan eivät lähde varmaan ikinä), tuli ja alkoi tutkia lehteä.
- Äiti, näytä mulle, miten tätä täytetään.
- Äiti, tähän tulee tutti, äiti kato!
- Äiti saanko mä kirjoittaa tuohon tutti, miten se kirjoitetaan?
Jauhelihat kärähtivät, makaroneista tuli ylikypsiä ja puhelimen soidessa (pitkään) siihen vastattiin:
- Uuu, uuu on se kuoppa.
Mutta siinä se nyt on. :DD
Ps. Sillä, oliko tutteja yksi vai useampi, ei tainnut sitten olla mitään väliä...
2 kommenttia:
Hyvin puit sanoiksi tämän: vaikka tulee äristyä ja puristua, niin sitten on sydän kuitenkin pakahtua.
Meillä on kasvien kanssa ollut monelaista kokeilua. Onnettominta tietysti, kun pensaat ja puskat kuolevat. Aurinko on vain niin armoton, että tarkkaan pitää tutkia mikä pärjää ja mikä ei. Nykyisin en enää oikein kasveista innostu. Tuntuu, että rahat voi käyttää paremminkin. Lapset ovat varmasti leikkimökistä innoissaan!
Heissan Johanna, ei minustakaan olisi paahteen kanssa taistelijaksi. Suomessa taitaakin olla aika ihanteelliset kasvuolosuhteet, kun kasvukaudella saadaan yleensä sekä valoa että kosteutta.
Lähetä kommentti