Ralliradan varikolla on eletty nyt melko jännittäviä päiviä, sillä esikoulu alkoi tänään. Jokainen meistä on läpikäynyt muutosta omalla tavallaan: Ralliroope on kuin Isoveli, Kaaharikalle imee puoleensa kaikki tehtäväkirjat, joita vastaan tulee, ja minä tunnun käpertyvän kuin simpukka. Mietin, mietin ja mietin. Muistelen menneitä ja pohdin tulevia.
Tänään Mini-typy halusi oman reppunsa kaapista ja pakkasi sinne aamulla tekemänsä taideteoksen. Halusi repun mukaan eskarilaisten saattomatkalle. Niinpä otin vielä ennen lähtöä kuvan kolmikosta reput selässään. Kolme ylpeää reppulaista.
Kunpa Ralliroope ei unohtaisi olevansa vielä pieni; kunpa Kaaharikalle muistaisi olevansa jo iso. Niin ristiriitaisia ajatuksia on pääni täynnä. Pojat saavat olla sellaisia kuin ovat, tietysti, mutta toivon heidän silti oppivan jotain itsestään ja muista. Ja siinä sivussa jotain elämästäkin. Hellästi. Eväitä elämää (ei koulua) varten.
Kaaharikallen luovuus voi saada eskarissa joko tilaa, tai sitten ei. Niinhän se kotonakin on. Välillä saa syödä lettuja luovasti ja välillä ei vihannesten silppuamista omaan tyyliin katsota hyvällä. Luovan ihmisen on niin vaikeaa rajata inspiraationsa ajankohtaa ja syvyyttä tiettyyn paikkaan. Ja silti sille luovuudellekin pitäisi olla tilaa.
Poikien on opittava toimimaan siellä (kuten elämässä yleensäkin) sekä yhdessä että erikseen. Ihan koko ajan ei voi tukeutua toiseen. Tämä onkin tavallaan sellainen koevuosi, jonka aikana näemme, onko poikien parempi olla koulussa samalla vaiko eri luokalla. Koulun kantaa en vielä tiedä, enkä oikeastaan omaanikaan.
On se kumma, kuinka tuo tulevaisuus kummittelee jo nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti