Alan pikkuhiljaa herätä jouluun ja sen vaatimattomiin valmisteluihin. Ostin tänään ekat käärepaperit ja nauhaa, sllä lähipäivinä paketoimme lasten kanssa yhdessä isomummon sukat. Tekisi mieli neuloa lämpöisiä lahjoja kummilapsillekin, mutta se taitaa jäädä haaveeksi vain, sillä niska ja hartiat ovat jo nyt jumissa. Niihin valmisteluihin olisi pitänyt herätä jo aiemmin.
Koska lapset nauttivat silminnähden askartelusta, aloitamme korttipajan hommat varmasti ihan pian. Jääpi nähtäväksi, millaiset tervehdykset tänä vuonna lähtevät matkaan, sillä mitään tarkkaa ideaa mulla ei ainakaan vielä ole... Voi olla, että jos laitan materiaalit vain pöytään ja annan silkalle luovuudelle sijaa, niin niistä tervehdyksistä tuleekin sitten sen luokan korkealentoisia tuotoksia, että
a) ne eivät mahdu kirjekuoriin,
b) niitä osaavat käsitellä vain luojansa itse,
c) materiaalit riittävät vain kolmeen korttiin kolmenkymmenen sijaan...
Luova saa olla, mutta tietyissä rajoissa kuitenkin. Meillä se luovuus voi olla tuon Kaaharikallen kanssa sitä, että (kaikki) paperilumihiutaleet viritellään verhotangon toiseen nuppiin nipuksi. Tai piirretään lyijykynällä seinälle karttaa muistuttava, tarkkanäköinen vekotin. Tai sidotaan kaikista mahdollisista langoista ja nauhoista, joita vain satutaan löytämään, erilaisia lukituksia tai putkistoja kulkemaan ovenkahvoista nuppeihin tai ikkunankahvoihin.
Selvää tiedemiehen ainesta, eikö?
Ja minun pitäisi äitinä yrittää ymmärtää näitä ideoita ja keksintöjä, vaikka mieli tekisi antaa huutia kaikille (rumille) viritelmille. Nii-in, sanon sen tässä nyt ihan julkisesti, vaikka voihan se tulla sekin päivä, kun saan olla totisesti ylpeä lapseni keksijänurasta. Urasta, joka ei voi kylläkään toteutua parhain päin ja ilman kasvukipuja, jos äiti tyrmää keksijänalun hurjan hienot viritelmät ja kyhäelmät.
Yritän tässä nyt sitten löytää hyvän tasapainon sallivuuden ja rajojen välille. Että voisin olla yhtäaikkaa sekä salliva ja kannustava että rajoittava ja ohjaavakin. Jotta ne kortit, esimerkiksi, mahtuvat sinne kirjekuoriin.
Vai pitääkö ostaa ISOMPIA kirjekuoria? ;)
Luovaa ja tunnelmallista viikonloppua teille!
6 kommenttia:
Oletpa ihanan energinen! Lasten tekemät lumitähdet ovat kauniita. Ja teillä myös ilmiselvästi hauskoja :) Tässä on yksi kiva idea meidän pitkää joululomaa varten.
Nuo lumihiutaleet ovat tosiaan ihania. Minikin osaa jo sen verran leikata, että saimme yhdessä tehtyä tuon ekan kuvan hiutaleen.
Yhtenä vuonna teimme joulukortit siten, että pojat leikkasivat (yhteensä varmaan 50) pikkuista lumihiutaletta ja ne liimattiin kaksiosaisiin aukollisiin korttipohjiin. Niistä tuli tosi kauniit, ainakin mun mielestä. Ne lumihiutaleet olivat siis liimattu reinoistaan kiinni niihin aukkoihin.
Energiaa myös sulle!
Ihania lumihiutaleita! Meillä on kanssa tulossa noita, kunhan ehdin pikkujunkkarin viereen istumaan. Sille pojalle, kun ei voi antaa yksin saksia. Hän nimittäin on leikannut kahdet housunsakin! ;)
Juu, jos Mini saa sakset, siinä tuhoutuu vähintään yksi A4 ihan pieniksi silpuiksi tai sitten isoveljien hiukset ovat uhattuina...
Mutta nuo housut... hyvä, että varoittelit! Selvää räätäli-ainesta teidän pikkujunkkarilla. ;DD
Mä en ees tiedä miten se on ne housut leikannut. Yleensä niin, että kukaan ei ole huomannut. ;)
Itse epäilen talonmiestä tulevaisuuden ammatiksi, sen verran tärkeä on lumikola pojalle. :D
Talonmies on ok uravalinta. :)
Niin, nuo lapsukaiset osaavat tuon ajoittamisen jalon taidon, eli saavat aikaiseksi vaikka mitä, kun aikuiset eivät vaan tajuu... Meillä tuo Mini on muutaman kerran piirtänyt kehonsa täyteen "tatskoja" ja mä en voi ymmärtää, että missä kumman välissä... ;)
Lähetä kommentti