lauantai 6. marraskuuta 2010
Yök ja muutama muu sananen
Yhtenä päivänä meitä nauratti keittiönpöydän äärellä, kun Ralliroope otti paperin ja alkoi kirjoitella. Siis poikahan ei vielä osaa lukea, silleen oikein sujuvasti ainakaan, mutta lyhyiden sanojen maistelu sen sijaan sujuu. :)
Tuota "YÖK"-sanaa me naurettiin ihan hikuna ja siitä intoutuneena Ralliroope alkoi keksiä uusia sanoja...
Eilen illalla issukan piti olla kotona viideltä, mutta kun työpäivä venyi, aloin nakutella odotellessani valokuvakehyksiä seinälle. Ja jotta Idylli olisi Oikein Ihanan Kauniin Puhtoinen, niin samanaikaisesti pojat pelasivat shakkia toisen pojan huoneessa ja Mini esitti laulubravuureitaan tramboliinilla. Meillä oli siis hurjan rauhallista! Ja pakkohan sitä on suitsuttaa täälläkin, kun se on niin uskomatonta...
Jälkeenpäin kävi kyllä ilmi, että jossain välissä tuota rauhallista tunnelmaa Mini oli käynyt pöllimässä sakset ja tuon Ralliroopen Yök-paperin ja saksinut paperin reunat kivasti viiltoja täyteen. Todistusaineistot paperisilppuineen löytyivät Minin sängystä issukan tultua kotiin. No, pakko olla kuitenkin myös ihan vähän ylpeä siitä, että typy oli ollut oikein taitava leikkaaja...
Tuossa kuvassa näkyy vanha puukehyksinen peili, se joka oli eteisen hyllyn paikalla pystyasennossa. Vahasimme kehykset vaaleiksi ja nakutimme sen tuohon. Tai siis issukka nakutti.
Nyt pitää mennä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Poikahan on lahjakas! Olen monet kerraat ihmetellyt miten jotkut sanat opitaan tuosta noin vain, toisia ei sitten millään.
Sinullapa oli mukava ilta. Joskus kaikki vain loksahtaa kohdalleen.
Se tarvii ilmeisesti jonkinlaisen lampun syttymisen, tuo lukemaan oppiminen. Oli hauskaa seurata Ralliroopen kirjoitushommia, kun hän kirjoitti ensi jonkun sanan ja kysyi, mitä siinä lukee, sen jälkeen syttyi lamppu ja ihana hymy, jonka jälkeen hän myhäillen kirjoitti toisen sanan. :D
Ihan isolla tuossa paperissa lukee ONNI.
Lukemaan oppiminen taitaakin nimenomaan olla maistelua, sillä niitä äänteitä maistellaan ja pureskellaan, ennen kuin sanotaan tai kirjoitetaan. Ei se ole kaukaa haettu se liu'uttamalla lukemaanopettelu Suomen kouluissa, vaikka ihan hölmöltä kuulostaakin. ;D
Lähetä kommentti