Tämän postauksen haluan suunnata erityisesti Johannalle muille maille, eli Omamaamansikka-blogiin. Teillä kun ei ole siellä pahemmin näitä tällaisia peruskuvakalentereita tarjolla, niin haluaisin vilpittömästi ilahduttaa sua näyttämällä Ralliradan kuvakalenterit. Kaaharikallen oman valinnan, eli Partiolaisten adventtikalenterin, näitkin jo edellisessä postauksessa. Partiolaisten kalenteri on meidän perheen vakiohankinta joka vuosi.
Tämä Minna Immosen kuvittama lämminhenkinen kalenteri on minun ja issukan ja se on kiinnitetty jääkaapin oveen. Tykkään hurjan paljon kyseisen henkilön kuvittamista postikorteistakin, sillä ne ovat yhtäaikaa sekä hieman romanttisia että hyväntuulisia. Kuin sadusta. Ostin tämän kappaleen eräästä kukkakaupasta jo isäinpäivänä.
Ralliroope sai omakseen Kaaharikallen kummien lähettämän kuvakalenterin ja kiinnitti sen heti oman huoneensa vaatekaapin oveen. Tässä saksalaisessa kalenterissa on säpinää ja paljon yksityiskohtia, joita on kiva tutkia.
Martta Wendelinin ihana joulukalenteri on Minin oma ja se on kiinnitetty jääkaapin oveen juuri sopivalle korkeudelle neidin kurkisteltavaksi. Muutama luukku on auennut jo etukäteen, mutta ei se mitään. Eikös se kuulu vähän niinkuin asiaan?
Nappasin kalenterin mukaan Prisman kirjaosastolta tyyliin "jalat ovat jo kassoilla". Nopea päätös siis, mutta mitään en kadu. ;)
Lopuksi kuva tämänaamuisesta eskarin joulujuhlasta. Ennusteet pitivät paikkansa, eli a)äiti oli tippa linssissä poikiensa esitysten aikana ja b)juhlaohjelman jälkeisistä poseerauksista karattiin nopsajalkaa piparinsyöntiin ja glöginjuontiin. Niin, ja c)meidän kamera on HIDAS.
Minähän oon siis tosi nopee, ja sillee...
Joulu on jo ovella, nauttikaa rauhassa siitä tunnelmasta!
Ylva
5 kommenttia:
Juuri heräsin ja tulin kurkkimaan blogipäivityksiä. Eipäs ole tuntunut näin henkilökohtaiselta koskaan ennen!
Kauniita ja kivoja kalentereita. Tuo Martta Wendelinin kalenteri on tavattoman kaunis, juuri sellainen josta pidän itse kovasti. Kiitos, kun nämä jaoit.
Selvisit joulujuhlasta! Tiedän tunteet. Mulla on yleensä niin haikea ja "sumuinen" olo, että en voi edes kuvitella kuvien ottamista. Joskus otin videolle lapsen esitystä ja kuva tärisee kameran ollessa nyyhkivän äidin käsissä aika reippaasti...
Ilo on minun puolellani. En olisi kalentereita ruvennut varmaan edes esittelemään, jos et olisi ollut mielessäni. (Paitsi sen Kaaharikallen luovan esillepanon yhteydessä kiikkuvan partiolaisten kalenterin.)
Tänä vuonna nämä "pelkät" kuvakalenterit ilahduttavat vielä meidän lapsia, mutta voi olla, että ensi jouluna kärtetään jo jotain spesiaalikalentereita... (kääk)
Voikaa hyvin!
Johanna, pitää vielä lisätä, että onneksi oli issukka juhlissa mukana: hän kuvasi ne esitykset, joiden aikana minun huuli väpätti... :D
Moikka! Meillä toi samantyylinen saksalainen kalenteri, tosin siis eri kuva. Se on itseasiassa superihana :-) Joulukalenteri löytyy myös Partio-versiona sekä 2xLego! Näitä riittää... Niin ja hei, yksi Unisef-kalenteri vielä. Jooki on vähän friikki näiden kans :-)
Hannis, meillä ollaan niin hurjia legofaneja (siis nuo pojat), että saattaisin jopa kuvitella meillä olevan ensi vuonna legokalenterit. Aatella! En olisi ikinä kuvitellut myöntäväni tätä, sillä olen periaatteestakin kuvakalenterien kannattaja.
Jääpi siis nähtäväksi... ;)
Lähetä kommentti