keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Seinällä roikkuva sormikas ja 19 muuta asiaa

* Tänään on siivoiltu ja siivoussavottani jatkuu kohta makuuhuoneen raivaamisella.
* Aion rakentaa sinne ja pesuhuoneeseen aarteenetsintä-radan.
* Huomenna vietämme Ralliroopen ja Kaaharikallen ensimmäisiä kaverisynttäreitä.
* Molemmat pojat ovat siivonneet ahkerasti omia huoneitaan.
* Kaaharikalle oli virittänyt parittoman harmaan sormikkaansa narulla ja sinitarralla seinälle.

* En kokenut sitä ihan niin tärkeäksi koristukseksi kuin poika itse.
* Lisäksi lelulaatikoista löytyi likaisia (parittomia) sukkia.
* Olin tosi tyytyväinen, ettei sieltä löytynyt likaisia pikkuhousuja.
* En millään meinaa pysyä tuon herran perässä.
* Ja kuulema eskarissakin on kuherruskuukausi ohi.

* Ralliroope on ollut kuin persuksille ammuttu karhu.
* Hän on väsynyt ja jännittää tulevia juhlia.
* Kuusi vuotta sitten isukki vei minut sairaalaan ja sille tielle jäin reiluksi viikoksi. Poikien sairaalataival kesti paljon kauemmin.
* Huomenna pojat täyttävät sen kuusi vuotta.
* On se aika vuodesta, kun käperryn itseeni ja muistelen liian aikaisin käynnistynyttä synnytystä.

* Ja niitä hetkiä, kun näin ensimmäisen kerran pienokaiseni polaroid-kuvissa.
* Kuvissa oli enemmän letkuja, putkia ja tuubeja kuin vauvoja.
* Mutta nyt ne pienet ovat jo aika isoja.
* Osaavat paljon asioita ja oppivat koko ajan lisää.
* Kunpa vain osaisin olla kärsivällinen ja kannustava äiti.

Tällaisia aatoksia tänään "kahvitunnilla".
Nyt on pakko mennä raivaamaan sitä makuuhuonetta.

2 kommenttia:

M. Metrossa kirjoitti...

Kiva uusi syyskuosi blogissa! Mukavia (lienee turha toivottaa rauhallisia?) synttäreitä pojille! :)

Ylva kirjoitti...

Kiitos Messi. Tänä vuonna pojat halusivat vielä kutsua tyttöjäkin juhliin, mutta tuskinpa se kemuja yhtään hiljentää... Täysillä vaan maaliviivalle asti! ;)