Unelmapostaus

Täytyy tunnustaa, että tämä Karkin toivoma unelmapostaus tuli ihan hyvään saumaan, vaikka hetken luulinkin unelmieni olevan vähän kuin piilossa. Tai nimenomaan koska unelmani näyttivät olevan vähän hukassa. Omia unelmiaan on syytä miettiä aika-ajoin, eikö?

Kliseisesti ajatellen elän nyt unelmieni aikaa. Tästähän minä haaveilin jo yläasteikäisenä. En olisi juuri silloin halunnut lapsia ja perhettä, mutta suunnittelin näin tapahtuvan sitten parikymppisenä.



Tai no, en minä tietenkään noista ylläolevasta oheisjutuista haaveillut, vaan niistä lapsista ja miehestäkin ehkä siinä sivussa. Kolmetoistavuotiaalla on kyllä ehkä hieman eri kuvitelmat unelmiensa perhe-elämästä kuin yhdeksäntoistavuotiaalla, jolloin tapasin unelmamieheni, Issukan. Olin joskus eräässä koulutehtävässä laittanut elämääni järjestykseen ja siellä "suunnitelmissa" luki ihan selvästi, että saan ekan lapseni kaksikymppisenä. No, oho! Silloinhan minulla oli todellisuudessa vielä se unelma-ammattikin hakusessa enkä ollutkaan enää samaa mieltä kolmetoistavuotiaan unelmista.

Sain unelma-ammattini ja lopulta myös unelmamieheni. Mutta jotain puuttui.

Ne lapset, jotka ovat aina kuuluneet haaveisiini, eivät tulleetkaan kuin postimyyntitilauksesta. Ehei. Näin jälkeenpäin on sanottava, että me selvisimme vähällä, vaikka monta, monta kuukautta saimmekin pettyä. Tästä unelmasta kun oli tullut Issukankin unelma.

Asiat eivät edenneet ihan niinkuin haaveissa, mutta saimme lopulta kaksi pikkaraista lasta. Yhtäaikaa. Isoäitini soitti minulle sairaalaan ja minä kuuntelin onnittelusanoja kuin toisessa maailmassa. Minä surin. Minä luulin menettäväni nämä jo rakkaaksi tulleet pienokaiset.



Elämä voitti, ja niinhän sitä sanotaankin, että elämä on unelma. Ja nyt sain unelmani, joskin hieman erilaisella käsikirjoituksella.

Nyt, kun me olemme saaneet Mininkin perheeseemme, meillä on kolme unelmalasta. Juu, ja tiedän kyllä, että joku tai jotkut eivät ehkä pidä lapsiamme ihan unelmalapsina, mutta sellaisia he meille ovat. Myös silloin, kun tekisi mieli lähettää heidät niin kauas kuin pippuri kasvaa.

Kaikkihan me tiedämme kuitenkin sen totuuden.

Nyt, kun moni unelma on omine kiemuroineen toteutunut, olen alkanut unelmoida matkoista, ylellisyyksistä ja itsensä hemmottelusta. Unelmaloma tarkoittaa kyllä oikein lomarypästä, jolloin saisimme lomailla sekä Issukan kanssa kahdestaan että yhdessä lasten kanssa. Olemme matkustaneet Issukan kanssa kahdestaan viimeksi vuonna 2004, emmekä ole olleet ylipäätään erossa lapsistamme yhtään yötä yhtäaikaa. En todellakaan valita, mutta jos veljeni tätä nyt lukee, niin saattaa olla, että mieluusti ottaisimme lastenhoitoapua vastaan vaikka ihan yhdeksi yöksi. Sitä on meille tarjottu ja nyt saattaisi olla jo aika järjestää ihan pieni miniloma. :)

Ihan silleen hyshys, yllätyksenä Issukalle. Joka ei kyllä tykkää yllätyksistä. On vieläkin vähän myrtsi, kun kirjaimellisesti heitin hänet muutama vuosi sitten hotelliin yhdeksi yöksi nukkumaan. Olin pakannut laukunkin valmiiksi.

Hmmm.

No, yllätys tai ei, niin mieluisaa olisi kummallekin päästä vaikka vaan yhdeksi yöksi minilomalle yhdessä.



Unelmani ovat aina olleet aika realistisia; mutta ne eivät ole olleet koskaan itsestäänselvyyksiä. Tällä hetkellä unelmoin elämäntapamuutoksesta, jonka avulla sutjakoituisin ja virkistyisin. Ja pitäisin itseni mahdollisimman terveenä. Tämä unelma vaatii täyttyäkseen työtä, joten ei sekään ihan itsestäänselvyys ole. Tätä unelmaa en voi hirveästi siirtää tai jättää oman onnensa nojaan. Ja tässäkin unelmassa on varmasti omat kiemuransa. Mutta unelma se on.

Nyt on mukissa kahvi kylmää ja nuo unelmalapseni taitavat jo kaivata minua, joten päätän tämän unelmapostauksen toivottamalla teille Oikein Ihanaa Unelmajoulua!

Ja muistutan, että elämässä on Unelmia ja Asioita, jotka tajuamme unelmiksi vasta kohdattuamme ne.

Voikaa hyvin!