Seesam aukene

Olin eilen kirjoittamassa tuota rukiisen mustikkapiirakan ohjetta tänne blogiin, kun vilkaisin kelloa ja päätin lähteä kurkkimaan ikkunasta, joko pojat kohta tulisivat kimppakyydissä eskarista. Keittiössä ehdin myös pienen hetken miettiä, josko nopeasti ottaisin valokuvan mustikkapiirakasta, kun sitten näinkin auton ajavan pihaan.

Juoksin nopsajalkaa ulos pyytääkseni poikia tulemaan ihan hiljaa sisälle Minin nukkuessa ja jätin oven raolleen.

Pojut hilppasivatkin melko hissukseen kuistille ja ehdin vaihtamaan muutaman sanan kuskin kanssa, kun sivukorvalla kuulin jonkun pamauttavan oven kiinni. Kesken lauseen käännyin katsomaan ovelle päin ja voi taivahan talikynttilät sentään! Kaaharikalle oli heittänyt reppunsa kenkäeteiseen ja räiskäissyt samantein oven kiinni. Eikä minulla ollut avaimia!

Mini heräsi oven pamaukseen, tuli kenkäeteiseen ulko-oven taakse ja alkoi itkeä. En voi sanoin kuvata sitä oloa, kun kuulin toisen pienen itkevän ja valittavan, enkä voinut tehdä mitään. Ja siinä vaiheessa, kun kuulin typyn satuttavan itsensä johonkin siellä eteisessä, olisin voinut taikoa itseni paksun oven läpi hakemaan tytön syliini! Pidin kaksin käsin kiinni ulko-oven suttuisesta röpelölasi-ikkunasta ja samanaikaisesti Mini ilmeisesti kyyhötti oven toisella puolella ovessa kiinni.

Ralliroope ja Kaaharikalle antoivat hekin Minille ohjeita, kuinka lukon saa auki. Mutta siinä vaiheessa, kun meitä oli neljä huolestunutta pulisemassa yhtäaikaa, oli minun lähetettävä pojat leikkimään kauemmas pihalle.

- Mini, avaa ovi ja tuu pihalle.
- En.
- Mini-kulta, rakas, avaa lukko.
- Ei. En osaa.
- Voi kulta rakas. Mini, rauhoitu ja kuuntele...

Onneksi kimppakyytikuskimme sai soitettua paikalle ammattiapua ja noin puolen tunnin jälkeen Mini pääsi äidin syliin. Urhea Mini, joka jokin aika sitten karkasi pihalle pelkissä legginsseissä, t-paidassa ja sandaaleissa. Lukitusta ovesta. ;)

Selvisimme säikähdyksellä (ja rahanmenolla) ja saamme olla iloisia siitä.

[lukko, joka ei auennut]