Ylvan keittiössä

Nyt aamulla oli tarkoitukseni lunastaa pojille lupaamani pullantuoksuinen päivä. Tuumasin, että otan kolmikon mukaan leipomaan ja siksi tein hieman isomman taikinan. Siinä sitä taikinaa vääntäessäni lapset kirjaimellisesti pyörivät jaloissani ja keskittyminen oli vähän sitä sun tätä, kun tärkeitä tekstareitakin tuli samaan aikaan.

Mini löysi repustani sukkapuikon ja kilkutteli sitä iloisesti pöytää vasten.

minä: Mikä tuolla Minillä on käsissään?
Ralliroope: Sukkapuikko.
minä: Eikä ole.
Kaaharikalle: On se sukkapuikko.
minä: Eieieieiiiiii....

Typy oli kähveltänyt hienosti eilisiltana edenneestä design-villasukastani yhden puikollisen ja nyt minulla on edessä silmukoiden metsästäminen. Sen lisäksi unohdin pullataikinasta kananmunat.

No, jos tästä nyt jotain positiivista hakee, niin nyt voimme tarjota yhdelle allergiselle naapurintytölle pullaa vaikka ihan sylikaupalla. Kun nyt muistaisin vain olla voitelematta niitä kananmunalla...

Tällä hetkellä pullataikina on kohoamassa, pojat kuuluvat pelaavan dinosauruspeliä keittiössä ja Mini hippaloi kukallisissa pikkareissa ja punaisessa pyöräilykypärässä pitkin huushollia.

Rauha maassa siis, ainakin hetken.

Ja kyllä, nuo kuvan pullat on syöty jo kuukausia sitten. Tämänpäiväisistä nisuista (ja nisunpyörittäjistä) saatan ottaa kohta kuvia. Jos vaan ehdin ja muistan.